Panschin rupesi kursailemaan.
— Istukaa, toisti hän, vaativasti koputtaen kädellään tuolin selkäintä.
Tämä istui, rykäsi, veti syrjään kauluksen: ja lauloi romansinsa.
— Charmant, sanoi Varvara Pavlovna, te laulatte hyvin, vous avez du style, toistakaa.
Hän astui toiselle puolelle pianoa ja seisahtui aivan vastapäätä Panschinia. Tämä toisti romansinsa antaen äänensä melodramallisesti värähdellä. Varvara Pavlovna katsoi koko ajan lakkaamatta häneen, kumartuneena kyynäspäillään pianon päälle ja pitäen valkoisia käsiään huuliensa tasalla. Panschin lopetti.
— Charmant, charmante idée — sanoi hän tuntijan arvokkaalla vakuutuksella. Sanokaapa, ettekö te ole kirjoittaneet jotain naisäänelle, mezzo-sopranolle.
— Enhän minä paljon mitään kirjoita, vastasi Panschin, tämän minä olen kirjoittanut, vaan väliaikoina… mutta laulatteko te?
— Laulan.
—’ Oi! laulakaa meille jotakin, pyysi Maria Dmitrijevna.
Varvara Pavlovna pyyhkäisi kädellään pois hiuksensa punoittavilta poskiltaan ja heitti päätään taaksepäin.