— Mikäs sen kirjan nimi nyt olikaan? — kysäisi Anna Sergêjewna hetkisen kuluttua.
— Pelouze et Frémy, "Notions générales", — vastasi Bazârov. — Sopii suositella teille myöskin Ganot'in "Traité élémentaire de physique expérimentale". Siinä ovat kuvat selvemmät, ja muutoinkin tämä oppikirja…
Rouva Odintsôw ojensi kätensä.
— Jevgêni Vasiljewitsh, älkää panko pahaksi, mutta en minä teitä tänne kutsunut oppikirjain tähden. Minä tahtoisin uudistaa eilisen keskustelumme. Te läksitte pois niin äkkiä… Vai tuntuuko tämä ikävältä teistä?
— Olen käskettävissänne, Anna Sergêjewna. Mistäs me eilen haastelimmekaan?
Rouva Odintsôw katsahti häneen syrjästä ja sanoi:
— Me puhelimme muistaakseni onnesta. Minä kerroin teille omasta itsestäni. Niin vainenkin, tulin nyt maininneeksi sanan "onni". Sanokaas: mistä se tulee, että silloinkin, kun me nautimme esimerkiksi musikista, hauskasta illasta, keskustelusta sympaatisten ihmisten kanssa, että silloinkin kaikki tuo tuntuu enemmän viittaukselta johonkin äärettömään onneen jossain kaukana kuin todelliselta onnelta, toisin sanoen: meidän nauttimamme onni ei oikein onnelta tunnu. Mistä se tulee? Vai kenties te ette mitään sellaista tunnekaan?
— Sanoohan sananparsi: kylän kakku makeampi, — vastasi Bazârow. —
Ja sitä paitsi, sanoittehan te eilen, ett'ette ole saanut tyydytystä.
Minulle ei tuommoiset asiat tosiaankaan johdu mieleenkään.
— Ne näyttävät teistä kukaties naurettavilta?
— Ei niinkään, mutta eivät vaan johdu mieleen.