— Ja sättiä vain?
— Ja sättiä vain.
— Ja se sitten on sitä nihilismiä?
— Ja se sitten on sitä nihilismiä, — toisti Bazârow jälleen, tällä kertaa erittäin julkeasti.
Pâvel Petrôwitsh siristi hiukan silmiänsä.
— Vai niin se on vainen? — virkkoi hän omituisen tyynesti. — Nihilismi se siis päästää kaikesta pahasta, ja te, te olette meidän pelastajiamme ja sankareitamme uljaita. Mutta miksikäs te sitten herjaatte niitä muita, vaikkapa noita paljastajia? Etteköhän te lörpöttele aivan niin kuin ne muutkin?
— Mihin lienemmekään syntiin vikapäät, siihen emme ainakaan, — murahti Bazârow hampaittensa välitse.
— No mutta teettekö te sitten mitään? Onko teillä aikomus ryhtyä mihinkään toimiin?
Bazârow ei vastannut mitään. Pâvel Petrôwitsh oli kuohahtaa, mutta sai itsensä hillityksi.
— Hm. Olla toimessa, särkeä… — jatkoi hän, — Mutta mitenkäs sitä saattaa särkeä, ellei edes tiedä, mistä syystä särkee?