— No-no, vai aiot sinä opettaa minua?
Matvei Iljítsh oli ylhäinen virkamies kaikessa liberaalisuudessaan.
— Minä kehoittaisin sinua, ystäväiseni, tekemään viskin kuvernöörille, — lausui hän Arkâdille. — Min'en kehoita, ymmärräthän, siitä syystä, että pitäisin vanhanaikuisten käsitteiden mukaan tarpeellisena juosta esivaltoja kumartelemassa, vaan siitä syystä ainoastaan, että kuvernööri on säädyllinen mies, ja, sitä paitsi, tehneehän sinun mielesi tutustua täkäläiseen seurapiiriin… Ethän sinä mikään jöröjaakko liene, vai? Hän pitää ylihuomenna suuret baalit.
— Saavutteko te niihin? — kysäisi Arkâdi.
— Minua vartenhan hän ne pitääkin, — virkkoi Matvei Iljítsh, melkein surkutellen. — Tanssitko sinä?
— Huononpuoleisesti.
— Se on paha se. Täällä on sieviä naisia, ja häpeähän on nuoren miehen olla tanssimatta. Enkä minä tässäkään kannata vanhettuneita käsityksiä; minä en ole lainkaan sitä mieltä, että älyn pitää asuman jaloissa, mutta byronismi on hassunkurista; il a fait son temps (se on aikansa elänyt).
— Enhän minä, setä hyvä, byronismista, enkä…
— Minä teen sinut tutuksi täkäläisten rouvain kanssa, — keskeytti Matvei Iljítsh. — Minä otan sinut siipieni suojaan, — lisäsi hän naurahtaen, itseensä tyytyväisenä.
— Ja silloin sinun on lämmin olla, vai?