Nyt oli Martin Petrovitsh'iltä nähtävästi kaunopuheliaisuuden varat lopussa. Sitä paitsi näytti minusta asia siltä, ettei hän oikein suosinut sulhasta, jonka äitini oli hänen tyttärelleen hankkinut: ukko lienee odotellut edullisempiakin naimisia Eulampjushkalleen.
Martin Petrovitsh nousi tuolilta ja raapaisi jalkaa.
— "Kiitoksia suostumuksestanne!"
— "Minnekäs sinulla on kiire?" kysyi äitini. "Istu nyt! minä käsken vähän haukattavaa."
— "Suuri kiitos", vastasi Harlow. "En minä jaksa nauttia mitään.
Hoh-hoo. Täytyy lähteä kotia."
Hän peräytyi ja oli tapansa mukaan painumaisillaan alas kylki edellä.
— "Maltas nyt malta", jatkoi äitini, "oikeinko sinä annat kaikki tyyni tyttärille, etkä pidätä itsellesi yhtään mitään?"
— "Se on tietty, kaikki tyyni."
— "Entäs sinä itse … missäs sinä itse aiot asua?"
Harlow oikein käsillään huitomaan.