— Vielä mitä! Tietysti, jos katsoo vaan sitä, että… Mutta sitä vartenko minä nyt halusin tehdä teidät tuttaviksi?
Boris Andrejitsh ei vastannut.
— Johan minä sanoin teille, ett'ei sellaisesta ole! Minun sanomattanikin kaikki sen näkevät. Entä millainen emäntä hän on? Oli aivan tappaa meidät nälällä. Ei, minun mielestäni olkoon huoleton, olkoon oppinut, jos niin haluatte, olkoon hienon maailman nainen, mutta ennen kaikkea tulee naisen olla emäntä. Ei, ei ole sellaisesta, ei sellaisesta ole teidän vaimoksenne. Näillä punasilla liiveillä ja katetuilla ruoka-astioilla ei teitä ole yllätettävä.
— Onko sitten niin tarpeellista, että minut yllätetään? — kysyi
Boris Andrejitsh.
— Kyllä minä tiedän millainen on teille sopiva, — nyt sen tiedän.
— Vakuutan teille olevani kiitollinen tuttavuudesta Sofia
Kirillovnan kanssa.
— Sitä parempi; mutta hän ei ole sellainen.
Ystävykset läksivät myöhään kotiinsa. Poistuessaan Boris Andrejisthin luota, Pietari Vasiljitsh otti häntä kädestä ja sanoi:
— Mutta minä en sittenkään jätä teitä rauhaan, minä pidän kiinni sanastanne.
— Olkaa niin hyvä, olen teidän käytettävänänne, — vastasi Boris
Andrejitsh.