— Tietysti, — jatkoi herra — minäkin olen, kenties useinkin harmistunut itseeni, ja maailmaan yleensä, tuntenut, niin sanoakseni, ylevämielistä närkästystä…
— Konnien keksintöä, — keskeytti Stepan Petrovitsh? Te tarkoitatte, että ylevämielinen närkästys on konnien keksintöä.
Stepan Petrovitsh nyökkäsi taaskin päällään.
Herra vaikeni ja yht'äkkiä rävähti nauramaan, niin että näkyivät paljaat ikeneet, joissa ei ollut jälellä ainoatakaan hammasta. Mutta siitä huolimatta hän puhui sangen puhtaasti.
— He, he, Stepan Petrovitsh, te puhutte aina noin. Meidän asianajajamme ei sano suotta teistä, että te olette oikea sanaleikin mestari.
— Brau, brau! — vastasi Barsukov.
Samassa ovi aukeni, ja Veerotshka ilmestyi huoneeseen. Tanakasti ja kevyesti hän asteli kantaen kädessään vihreää pyöreää tarjotinta, jolla oli kaksi kahvikuppia ja kerma-astia. Sinisen harmaa puku sopi hyvin hänen sirolle vartalolleen. Boris Andrejitsh ja Pietari Vasiljitsh nousivat sohvasta tervehtimään ja tytär niiasi laskematta tarjotinta käsistään, mutta sitten hän meni pöydän luo, laski kantimensa siihen sanoen:
— Kas tässä kahvia.
— Brau, — mörähti isä. — Vielä kaksi, — lisäsi hän, osoittaen vieraita. — Boris Andrejitsh, tyttäreni.
Boris Andrejitsh kumarsi toistamiseen.