— Ei! mitä viinaa, — vastasi uusi vieras: — en välitä viinasta.
Terve, Pietari Vasiljitsh, — lisäsi hän vilkaistuaan ympärilleen.
— Terve, Mihiei Mihieitsh, — vastasi Pietari Vasiljitsh: — mistä
Jumala teidät tänne?
— Mistäkö? tietysti kaupungista. En ole niin onnellinen kuin te, jotka voitte käydä kaupungissa ilman asioita. Mutta minä holhoojan toimissa. Katsokaahan noita herrasia, — sanoi hän osoittaen sormellaan sinne päin, missä syytetty herra istui: — kaikki hevoseni olen aivan pilalle ajanut kaupungin matkoilla. Jospa siitä kerran loppu tulisi.
— Mihiei Mihieitshille meidän syvin kunnioituksemme, — puhui herra, joka niin kursailematta oli saanut vastaanottaa uuden kunnianimen.
Mihiei Mihieitsh katsahti häneen.
— Sanohan minulle, ole hyvä, eräs asia, — alkoi hän pannen kätensä ristiin: — milloin sinut, lopultakin hirtetään?
Herra loukkaantui.
— Mutta pitäisi tosiaan! Eh, heh, tosiaan pitäisi! Hallitus on sellaisia kohtaan aivan liian mukaantuvainen — siinä koko juttu! Mitä huolta sinulla on siitä, että olet syytteessä? Ei kerrassaan mitään! Yksi seikka vaan, kenties, on kiusallinen: nyt ei sovi — haben sie gewesen, — ja Mihiei Mihieitsh teki kädellään liikkeen kuin olisi ollut pyydystävinään jotain ilmasta ja pannut sitten povitaskuunsa. — Voi teitä mitä väkeä olette!
— Te suvaitsette yhä laskea leikkiä, — vastasi virkaheitto käräjäkirjuri: — mutta siitä ette haasta mitään, että antavalla on vapaus antaa, ottavalla — ottaa. Sitä paitsi minä en ole siinä toiminut omasta alotteestani vaan enemmän on osallisena ollut muuan toinen henkilö, kuten jo olen selittänyt…
— Tietysti, — huomautti pirullisesti Mihiei Mihieitsh. —