Boris Andrejitsh katsoi häneen.
— Neitonen ei saa koko ikäänsä elää vanhempainsa talossa.
— Kah! Mikä teille nyt pälkähti päähän… No, siihen nähden voin olla levollinen… Kuka minusta huolisi?…
— "Minä!" oli Boris Andrejitsh vähällä vastata, mutta hillitsi kielensä.
— Mitä te nyt kävitte noin miettimään? — kysyi hän katsoen Boris
Andrejitshiin lempeästi hymyillen, kuten tavallisesti.
— Minä mietin, — vastasi hän, minä mietin… että… — Mutta sitten hän yht'äkkiä muutti äänensä ja kysyi, oliko Veera kauan ollut tuttu Karantjevin kanssa.
— Minä en todellakaan muista… Niitä on aina kulkenut niin paljon isän luona. Muistaakseni hän tuli meille ensi kerran viime vuonna.
— Sanokaa: pidättekö hänestä?
— En, — vastasi Veerotshka mietittyään hetkisen.
— Miksi ei?