Mutta seuraavana aamuna noin kahta käydessä minä läksin Zlotnitskij'lle. Ukko ei ollut kotosalla, eikä vaimonsakaan istunut tavallisella paikalla: hänellä näet oli päänsärkyä bliniaterian jälkeen ja oli mennyt makuulle omaan huoneeseensa. Varvara seisoi nojaten olallaan ikkunalautaa vastaan ja katseli kadulle Sofia kulki edestakaisin huoneessa kädet ristissä rinnalla; Popka kiljui. — Mutta katsokaapas! Terve! — sanoi Varvara laiskasti, kun näki minun tulevan huoneeseen, ja heti lisäsi puoliääneen: — katsokaa — tuolla kulkee talonpoika vakka pään päällä… (Varvaralla oli tapana toisinaan ikäänkuin itsekseen huomauttaa ohikulkijoista.)
— Hyvää päivää — vastasin minä. Hyvää päivää, Sofia Nikolaijevna.
Mutta missä on Tatjana Vasiljevna? kysyin minä.
— Hän meni levähtämään, — vastasi Sofia yhä kulkien huoneessa.
— Meillä oli bliniä aamiaiseksi, huomautti Varvara kääntymättä ikkunansa luota.
— Miksi te ette tulleet?… Mihinkähän tuo kirjuri menee?
— Ei ollut aikaa. — ("Na kraull" kiljasi papukaija kimakasti.) —
— Kylläpä teidän Popkanne tänäpäivänä kiljuu.
— Se kiljuu aina sillä tavalla, sanoi Sofia.
Me kaikki vaikenimme.
— Meni portista sisään, — sanoi Varvara — ja yhtäkkiä nousi ikkunalaudalle, ja avasi ikkunapuoliskon.