— Olitko sinä Asanovin luona.
— Olin.
— No mitä hän sanoi? Luultavasti oli pöyhkeä — sanoin minä väkinäisesti.
— Ei, minä en sano. Minä odotin enemmän. Hän ei ole niin alhainen mies kuin luulin.
— Mutta paitsi häntä et kait käynyt kenenkään luona, — kysyin vähän odotettuani.
— Zlonitskij'en luona.
— Mutta!… (sydämeni sykähti. Minä en tohtinut katsoa Pasynkovia silmiin) — Mitä neiti Sofia sanoi?
— Sofia Nikolajevna on jaloluontoinen neitonen. Hän on hyvä ihminen. Ensiksi hän tuli surulliseksi, mutta sitten tyyntyi. Meidän keskustelumme ei kestänyt viittä minuuttia kauemmin.
— Ja sinä… sanoit hänelle kaikki minusta… kaikkiko?
— Sanoin kaikki, mikä oli tarpeellista.