"Kuinka?"
"Kolibri".
"Kolibri! onpa se erinomaisen outo nimi. Luulen Afrikassa löytyvän eräänlaisia hyönteisiä, joita nimitetään sillä nimellä, vai miten?"
Kolibri nauroi. Hänen naurunsa helähti niin katkonaisesti ja kummallisesti, ikäänkuin jos olisi laseja kilistetty vastakkain hänen kurkussaan. Hän pudisti vakaasti päätään, loi pikaisen katseen ympärilleen, asetti kitaran luotaan ja oli hyppäyksellä ovella, jonka hän äkisti sulki. Kaikki hänen liikkeensä olivat nopeat ja notkeat ja niitä seurasi tuommoinen kuiva kahiseminen, joka on sisiliskoille omituinen. Hänen hiuksensa ylettyivät takanapäin polventaipeisin saakka.
"Miksi suljette oven?" kysyi luutnantti.
Kolibri pani sormen huulillensa. — "Emilian tähden", sanoi hän.
Luutnantti hymyili vähän ilkkuvasti.
"Te olette ehkä mustasukkainen?"
"Mitä?" kysyi Kolibri, nostaen päätään ja antoi, samoin kuin jokaisessa kysymyksessä minkä hän teki, kasvoilleen hyvin lapsellisen katsannon.
"Mustasukkainen … suuttunut…"