"Oi, niin juuri!"
"Te osoitatte minulle suurta kunniaa. Sanokaa minulle, kuinka vanha te olette?"
"Kymmenen ja seitsemän".
"Seitsemäntoista, te tarkoitatte varmaan?"
"Niin".
Luutnantti silmäili outoa seurakumppaniaan vielä enemmän tutkivalla katseella kuin ennen.
"Vaan oikeinhan te olette pieni kauneuden ihme! Mitkä hiukset! mitkä silmät! ja nuo kulmakarvat sitten!…"
Kolibri alkoi taas nauraa ja pyöritteli verkkaan kauniita silmiään.
"Niin, minä olen kaunotar", sanoi hän kummallisella arvoisuudella. "Istukaa … minä — — aivan teidän viereenne… Näettekö, kukka, kaunis kukka, joka tuoksuu hyvälle!"
Hän veti esille vyöttimestään valkoisen seljan oksan ja tirkisteli luutnanttiin kukkain välitse, joista hän puri poikki lehden.