"Minä muistan".
"Noh", sanoi Jergunov ja tahtoi lähestyä häntä.
"Ei niin kiirutta, herraseni!"
Kolibri irroitti palmikkonsa, joilla hän oli ympäröinyt polviaan, ja toisen palmikon päällä alkoi hän piestä luutnantin käsiä.
Luutnantti oli aivan hämmästynyt, — "Mitkä silmät sillä on, tuolla lempolaisella!" mutisi hän vasten tahtoansa. — "Mutta — miksi olet kutsunut minut tänne?"
Kolibri kurotti kaulansa eteenpäin, liikunnolla, joka muistutti lintua, ja kuunteli.
"Emilia?" kysyi luutnantti hämmästyneellä katseella, — "tahi joku muu"…
Kolibri nyykäytti olkapäitään.
"Vaan sä kuulit kuitenkin jotakin?" kysyi Jergunov taas.
"En, en mitään."