Sidor vaikeni ja rupesi muuttelehtamaan jalalta toiselle.
Nikolai Jeremeitsh käänsi päänsä syrjään ja helmet läksivät kiivaasti naksahtelemaan.
— "Kyllähän ne … meidän miehet … Nikolai Jeremeitsh…" puheli taas Sidor, sanojaan tavoitellen … "käskivät niinkuin nyt … teille… tuota… tässä olisi niinkuin…" (Hän pisti suuren kouransa poveen ja alkoi vetää sieltä esille kokoonkäännettyä punaraitaista pyyhintä).
— "Mitä? Oletkos sinä hullu, sen pahus?" keskeytti hänet äkisti paksu mies. "Mene tuonne minun tupaani", jatkoi hän, melkein työntämällä ajaen hämmästynyttä talonpoikaa ulos; "mene sinne vaimoni luokse … hän keittää sulle teetä; minä tulen heti kohta; mene. No mene nyt vaan!"
Sidor meni ulos.
— "Senkin karhu!" jupisi hänen peräänsä pääkonttoristi, pyöritti päätään ja rupesi jälleen laskemaan.
Äkkiä kajahtivat kadulla huudot: "Teemu, Teemu! aika temppu Teemu!" ja vähän ajan perästä tuli konttoriin lyhyenläntä mies, keuhkotautinen näöltään, nenä tavattoman pitkä, silmät suuret ja kankeat ja ryhti jotenkin ylpeä. Hänen yllään oli vanha, repaleinen takki, jossa oli plyyssikaulus ja pienen pienet napit. Hänellä oli kantamus halkoja selässään. Hänen ympärillään tunkeili viisi kuusi miestä, hovin talonväkeä, ja nämä ne huutaa melusivat: "Teemu' Eipäs maar Teemu olekaan tyhjä mies! Uunin lämmittäjäksi ovat Teemun tehneet, ihan lämmitysmestariksi!" Mutta mies plyyssikauluksisessa takissa ei välittänyt vähääkään meluavista kumppaneistaan, eivätkä hänen kasvonsa juonteet muuttuneet ensinkään. Määränperäisin askelin astui hän uunille asti, heitti taakkansa lattialle, nousi ja otti takataskustansa nuuskarasian, jonka jälkeen hän pullisti silmänsä ja alkoi mättää nenäänsä survottua ja tuhalla sekoitettua mesikän kukkaa.
Pauhaavan joukon rynnätessä sisään oli paksu mies jo rypistää kulmakarvansa ja nousi jo istualtaan, mutta huomattuaan, mitä väkeä sieltä tuli, myhähti vaan ja kielsi huutamasta, koska viereisessä huoneessa muka paraillaan makaa metsämies.
— "Mikä metsämies?" kysyi pari henkeä yhdestä suusta.
— "Hovin herra."