— "Menikö Nikolai Jeremeitsh rouvan luokse?"
— "Meni kyllä, Vasili Nikolaitsh."
— "Vai niin", arvelin minä, "tuossahan on pää-rahanhoitaja."
Rahanhoitaja alkoi kävellä huoneessa edes takaisin. Paremmin sanoen, hän hiiviskeli, aivan kissan lailla. Hänen hartioillaan huljui vanha musta frakki, jossa oli peräti kapeat liepeet. Toinen käsi oli rinnalla, toisella hän alinomaa näpelehti korkeata ja ahdasta jouhista kaulaliinaansa ja ponnistellen pyöritteli päätään. Saappaat olivat hänellä pukinnahkaiset ilman narinata, ja hänen astuntansa oli hyvin pehmeätä.
— "Herra Jagushkin kyseli teitä tänään", liitti vahtimestari.
— "Vai kyseli? No mitä hän sanoo?"
— "Sanoi illalla menevänsä Tytyrevin luokse ja odottelevansa teitä siellä. Minun pitää, sanoi, Vasili Nikolaitshin kanssa puhella tärkeistä asioista, mutta mistä asioista, sitä hän ei virkkanut; kyllä, sanoi, Vasili Nikolaitsh sen tietää."
— "Hm!" vastasi rahanhoitaja ja astui akkunaan.
— "Onko Nikolai Jeremeitsh konttorissa?" kajahti eteisessä luja ääni ja sisään astui isokasvuinen, nähtävästi suutuksissaan oleva mies, kasvot epäsäännölliset, mutta älykkäät ja rohkeat ja puku varsin siisti.
— "Eikö hän ole täällä?" kysäsi hän vilaisten ympärilleen.