— "Nikolai Jeremeitsh on rouvan luona", vastasi rahanhoitaja. "Sanokaa minulle asianne, Paavali Andreitsh; minulle saatatte sen sanoa. Mitä te tahdotte?"
— "Mitäkö tahdon? Tahdotteko te tietää, mitä minä tahdon?" (Rahanhoitaja nyykäytti sairaanomaisesti päätänsä). "Minä tahdon hänet opettaa, tuon kunnottoman möhömahan, tuon kurjan parjaajan… Kyllä minä opetan hänet parjaamaan!"
Paavali heittihe tuolille istumaan.
— "Mitäs te, mitäs te Paavali Andreitsh nyt puhuttekaan? Rauhoittukaa toki… Ettekös te häpeä? Älkää toki unohtako kestä te puhutte, Paavali Andreitsh." Niin puheli kiireesti rahanhoitaja.
— "Kestäkö puhun? Vähät minä siitä, että hänet on tehty pääkonttoristiksi. Kylläpäs löysivät siihen parhaan miehen! Kyllä siinä tosiaankin päästivät pukin kaalimaan vartijaksi."
— "No mutta lakatkaa toki, Paavali Andreitsh, lakatkaa … mitä joutuvia te nyt puhuttekaan?"
— "Kas niin, kyllä nyt taas kettu repolaisen häntä heilahtelee!… Minä istun täällä kunnes hän tulee", tiuskasi Paavali äkäisesti ja löi nyrkillänsä pöytään. "Kas niin! tuollapa hän jo tuleekin", lisäsi hän katsahtaen akkunasta; "kun pahasta puhuu, niin se on selän takana… Tervetultua!"
Hän nousi.
Nikolai Jeremeitsh astui konttoriin. Hänen kasvonsa loistivat mielihyvästä. Nähtyänsä Paavalin, hän kävi vähän hämille.
— "Hyvää päivää, Nikolai Jeremeitsh!" huusi Paavali painavasti, verkalleen astuen häntä vastaan. "Hyvää päivää!"