— Äitini, sanoi Pigasov alentaen ääntään.
— Äitinne? Kuinka hän sitte saattoi teitä loukata?
— Siten että minut synnytti…
Darja Mihailovna rypisti kulmakarvojansa.
— Minä pelkään, sanoi hän: — että keskustelumme kääntyy surulliseksi… Constantin, soittakaa meille Talbergin uusi etyydi. Ehkä musiikin äänet saattavat kesyttää Afrikan Semenitschin. Orfeushan siten kesytti villit pedotkin.
Konstantin Diomiditsch istuutui pianon ääreen ja soitti Talbergin etyydin kutakuinkin hyvin. Alussa Natalia Aleksejevna tarkkaavasti kuunteli, mutta ryhtyi sitte työhönsä.
— Merci, c'est charmant! [Kiitos, se on ihanaa], lausui Darja Mihailovna: — minä pidän Talbergista. Il est si distingui [Hän on niin hieno]. Mitä te nyt olette tuumannut, Afrikan Semenitsch?
— Ajattelin vain, alkoi Pigasov hitaasti: — sitä, että löytyy kolmenlaista itsekkäisyyttä: itsekkäitä ihmisiä, jotka itse elävät ja antavat muitten elää; sitte sellaisia, jotka itse elävät, mutta eivät salli muitten elää; ja vihdoin sellaisia, jotka eivät itse elä eivätkä anna toistenkaan elää… Naiset kuuluvat suurimmaksi osaksi tuohon viimeksi-mainittuun luokkaan.
— Miten rakastettavasti lausuttu! Sitä vain minä kummastelen, millä itseluottamuksella te lausutte tuomionne; aivan kuin ette itse milloinkaan voisi erehtyä.
— Ei suinkaan! Minä erehdyn kyllä. Mieskin saattaa erehtyä. Mutta tiedättekö mikä eroitus siinä on, kun mies erehtyy tai nainen erehtyy? Ettekö? Kas: mies saattaa sanoa, ettei kaksi kertaa kaksi tee neljää, vaan viisi, tai kolme ja puoli. Mutta nainen sanoo, että kaksi kertaa kaksi tekee — steariinikynttilän.