Pandalevski nosti päätään ja irvisti jotta hampaat näkyivät.
— Älkää sanoko, Natalia Aleksejevna: te ette ensinkään soita huonommin kuin minä.
— Tunnetteko Schubertin "Erlkönigin?" kysyi Rudin.
— Kyllä hän sen tuntee, vastasi Darja Mihailovna.
— Constantin, istukaa… Pidättekö musiikista, Dmitri Nikolaitsch?
Rudin vastasi vain pienellä kumarruksella ja kosketti kädellään tukkaansa ikäänkuin valmistautuakseen kuuntelemaan… Pandalevski alkoi soittaa.
Natalia seisoi pianon vieressä juuri vastapäätä Rudinia. Heti ensi äänen kaiuttua Rudinin kasvoille painui omituisen kaunis ilme. Hänen tummansiniset silmänsä liikkuivat hitaasti, tuontuostakin pysähtyäkseen Nataliaan. Pandalevski lopetti kappaleen.
Rudin, sanomatta sanaakaan, astui avonaiseen ikkunaan. Kepeinä kääriliinoina peittivät sumut puutarhan. Likeiset kylät henkivät tuoksuvaa unta. Hiljaa syttyivät tähdet taivaalle. Kesäinen yö hyväili ja hempeiii. Rudin katseli pimeään puutarhaan ja — kääntyi sitte huoneeseen.
— Tämä soitto ja tämä yö, sanoi hän: — miten ne tuovat mieleeni ylioppilasaikani Saksassa: kokouksemme siellä ja serenaadimme…
— Vai olette te ollut Saksassa? kysyi Darja Mihailovna.