Mihailo Mihailitsch, jonka lukija jo tuntee, astui huoneeseen. Hänen yllään oli sama harmaa päällystakki ja päivettyneissä käsissään hän piteli vanhaa lakkiaan. Tyynesti hän tervehti Darja Mihailovnaa ja likeni teepöytää.
— No vihdoinkin te suvaitsette tulla luoksemme, monsieur Leshnev! sanoi Darja Mihailovna, — Olkaa hyvä, istukaa. Kuulen että olette vanhat tutut, lisäsi hän Rudinia osoittaen.
Leshnev loi Rudiniin katseensa ja hymähti omituisesti.
— Minä tunnen herra Rudinin, sanoi hän lyhyesti tervehtien.
— Olemme yliopistossa olleet yhdessä, virkkoi Rudin puoliääneen ja painoi alas silmänsä.
— Olemme tavanneet jälkeenpäinkin, sanoi Leshnev kylmästi.
Darja Mihailovna silmäili hiukan hämmästyneenä molempia ja pyysi
Leshneviä istumaan. Hän istuutui.
— Tahdoitte minua tavata, sanoi hän: — maanjakoasian tähden?
— Niin sekä sen tähden että muutoinkin. Kas, olemmehan likeiset naapurit ja miltei sukua.
— Olen sangen kiitollinen! Mutta mitä maanjakoasiaan tulee, niin pehtoorinne kanssa olemme sen jo kokonaan päättäneet: minä nimittäin olen suostunut kaikkiin hänen ehdotuksiinsa.