— Luuletteko että minun on helppo? sanoi Natalia.
Rudin rupesi kävelemään patoa pitkin. Natalia ei kääntänyt hänestä silmiään.
— Kuinka tarkkaan äitinne kyseli teiltä? sanoi Rudin vihdoin.
— Hän kysyi vain rakastanko teitä?
— No… entä te?
Natalia vaikeni.
— En valehdellut.
Rudin tarttui hänen käteensä.
— Aina, aina yhtä jalona, ylevänä! Oi tuota tytön sydäntä — se on puhtainta kultaa! No, oikeinko äitinne päättäväisyydellä lausui pitävänsä avioliittoamme mahdottomana?
— Oikein päättäväisyydellä. Ja niinkuin jo sanoin teille, hän on vakuutettu siitä, ettette aio minua naida.