TARPEETON IHMINEN
Kirj.
Ivan Sergejevitsh Turgenjev
Venäjän kielestä suomentanut
Martti Wuori
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1915.
Ivan Turgenjev.
Ivan Sergejevitsh Turgenjev, synt. Orjolissa v. 1818, kuol. huvilassaan Bougivalissa lähellä Parisia v. 1883, on, kuten tunnettu, Venäjän suurimpia, maailmanmaineen saavuttaneita kirjailijoita. Hänen isänsä, ent. ratsuväenupseeri, oli varakas tilanhaltija ja äitinsäkin puolelta sai hän, tämän sedältään perimän, suuren maatilan omakseen. Kirjailijan isä ja äiti olivat hyvin omituisenluontoisia ihmisiä ja sen vuoksi hän poikasena saikin »kokea kovin vähän hellyyttä vanhemmiltaan, mutta sen sijaan näki paljon tilanhaltijani kovuutta talonpoikia ja palvelusväkeä kohtaan», kuten eräs hänen elämäkertansa kuvaaja sattuvasti sanoo, viitaten sillä muutamaan peruspiirteeseen Turgenjevin kirjailijaluonteessa. Vaikuttihan näet Turgenjev meilläkin suomennoksina jo aikoja sitte tunnetuilla »Metsämiehen muistelmillaan» aivan suoranaisesti maaorjuuden lakkauttamiseen Venäjällä. Kodissaan sai Turgenjev, lahjakas poika kun muuten oli, jo pienestä pitäen oppia kieliä, niin että hän täydellisesti hallitsi ranskan, saksan ja englannin kielet, tuli 11 vuoden vanhana Moskovaan kouluun ja jo 16-vuotiaana pääsi hän ylioppilaaksi. Pietarin yliopistossa suoritti hän kandidaattitutkinnon ja harjoitti sen jälkeen parisen vuotta opintoja vielä Berlininkin yliopistossa, niin että, kuten sama hänen elämäkertansa kirjoittaja sanoo, »semmoisella suurella kielitaidolla, niin laajoilla, monipuolisilla tiedoilla, niin hyvällä ymmärryksellä ja muistilla, niin suurella kyvyllä ja niin perinpohjaisella Venäjän kansan elämän tuntemuksella varustettuna ei ole yksikään venäläinen kirjailija häntä ennen esiintynyt kirjallisuudessa». Palattuaan opintomatkaltaan Venäjälle Turgenjev, riitaannuttuaan äitinsä kanssa tämän alustalaisiaan kohtaan osoittaman julmuuden tähden, jäi kokonaan vaille aineellista toimeentuloa ja oli pakoitettu jonkun ajan olemaan virkamiehenä Pietarissa. V. 1850 hänen äitinsä kuoli ja näin jouduttuaan mitä rikkaimman maatilan haltijaksi Turgenjev, joka silloin jo oli julkaissut ensimäiset kertomuksensa »Metsämiehen muistelmista», itse ensimäisenä vapautti maaorjansa, järjestäen heidän olonsa niin, että pakollisten päivätöiden sijasta saivat suorittaa rahaveron heille viljeltäväksi annetusta maasta. Maatilallaan, jatkaen kirjallista tointaan, vietti Turgenjev useita vuosia, mutta muutti sitte ulkomaille, asuen hellien ystävyyssiteiden yhdistämänä kuuluisan laulajattaren Viardot-Garcian perheeseen, milloin Baden-Badenissa, milloin Lontoossa ja lopuksi Parisissa, jossa, niinkuin sanottu, kuolikin.
Turgenjevin suuret romaanit: »Rudin», »Aattona», »Aatelispesä», »Isät ja pojat» ja »Savua», jotka tekivät hänet kuuluisaksi, kunnioitetuksi ja rakastetuksi ulkomaillakin ja joissa kussakin osaltaan kosketellaan jotakin puolta Venäjän yhteiskunta-elämän kehityksestä, ovat hyvin tunnetut suomalaistenkin kirjallisuuden harrastajain piirissä. Ehkäpä on niitäkin, jotka hyvin muistavat hänen pienempiäkin kertomuksiaan, esim. »Asjan», »Mumun», »Ensi lemmen» ja »Kevätpuroja» ja näytelmän (jommoisia hän myöskin on muutamia kirjoittanut) »Kuukausi maalla». Kaikista näistä teoksista huokuu lämmin, rakastava runoilijapersoonallisuus, myötätunto ihmistä kohtaan yleensä, mutta varsinkin venäläistä naista kohtaan sekä myöskin rakkaus lapsiin, eläimiin ja luontoon. Ja paitsi maaorjuutta ja venäläistä naista on se henkilöhaahmo, jota Turgenjev nimittää tarpeettomaksi ihmiseksi yhteiskunnassa, olennainen puoli hänen kirjallisessa tuotannossaan.
Tämä viimeksi mainittu tyyppi kuvataan oikealla nimellään siinä kertomuksessa, jonka nyt tarjoamme suomalaisille lukijoille, jopa sellaisen kaikki alttiiksi- ja anteeksi-antavan naisen rinnalla, joka on tämän venäläisten naisluonteiden etevän kuvaajan ja suuren kertojakyvyn lempihenkilöitä. Kun sitä paitsi tässä samassa kertomuksessa tuon tuostakin aivan kuin kaupan päälliseksi annetaan mitä hurmaavimpia luonnonkuvauksia ja hiljaista huumoriakin paikotellen ilmenee mitä tarkimman luonteen kuvauksen ja hienosäikeisimmän sielullisen erittelyn ohessa, niin näemme siinä juuri kuin pienoiskuvassa tämän suuren venäläisen kirjailijan viehättävimmät ominaisuudet edustettuina. Se surullinen lemmentarina, joka tämän »tarpeettoman ihmisen» päiväkirjassa niin koruttomasti, mutta säälittävästi kerrotaan, tulee varmaankin herättämään meilläkin mitä suurinta mielenkiintoa.