Kuten sanottu ovat hyppäykset plintille ja plintin yli pidettävät vaarallisempina kuin pukkihyppäykset, kahdestakin syystä. Erhetyksestä vasta-alkava usein ponnistaa ainoastaan toisella jalalla taikka tekee hän ponnistuksen liian likellä itse telinettä; molemmista tapauksista seuraa, että hän useinkin sangen pahasti satuttaa vatsanpohjansa telinettä vastaan.
Voidaksensa plintillä päästä niin kauvas kuin mahdollista, laskevat lapset kätensä sille useampia kertoja perätysten ja useimmiten vuorotellen, josta seuraa, että ne helposti vääntävät sormensa sangen pahasti, kun näet sormet hypätessä jäävät reiden alle. Sen vuoksi usein lapsia muistutettakoon, että heidän tulee ponnistaa tasajaloin sekä ainoastaan kerran laskea kätensä plintille ja silloin pitää sormensa suorina ja toisiinsa suljettuina. Paitse mainittuja vaaroja huomataan plinttihyppäyksessä samat seikat kuin pukkihyppäyksissäkin: lapsi voi plintiltä pudotessa taittaa käsivartensa ja solisluunsa tahi saada ranteensa ja kyynärvartensa sijoiltaan.
Lapsia älköön sallittako harjoittaa haarahyppäystä plintin yli, ennenkuin ne ovat kunnollisesti oppineet tulemaan kauniisti istumaan sekä tekemään tyydyttävän laskuhyppäyksen taaksepäin.
Vaihtelevaisuuden vuoksi harjoittakoot lapset tavallisella ponnistuksella ja kätten laskemisella hyppäystä plintille seisomaan, josta sitten syväänhyppäys toimitetaan. Harjaantuneemmat hypätkööt »kissanloikkausta». Tämä tehdään siten, että plintillä seisoalta kädet lasketaan plintin toiseen päähän ja samassa tehdään hajareisin tavallinen laskuhyppäys eteenpäin. Matalalla plintillä saattaa harjoittaa kuperkeikkahyppäystä päätä plintille laskemalla, mutta silloin on huomattava, että selkä on taivutettava eikä suorana pidettävä, jolloin ruumis saattaisi rajusti plintille pudota. Jos sääret hajoitetaan, voipi kuperkeikkahyppäyksellä päästä plintille istumaan.
Kun hyppäyksellä tahdotaan päästä pitkittäin asetetun plintin ylitse, niin kädet ovat telineelle laskettavat niin kauvas kuin mahdollista. Ne lasketaan siis vasta sen jälkeen, kuin tasaponnistus jaloilla on tehty. Mitä vastaanottamiseen tulee, muistettakoon mitä asiasta ennen on sanottu pukkihyppäyksistä puhutessa. Vastaanottaja tarttukoon hyppääjän olkavarresta kiinni.
Matalalla plintillä voipi harjoittaa, paitse hyppäyksiä seisomaan, n. s. polvikyykkyhyppäystä. Tavallisella ponnistuksella ja kättenlaskemisella hypätään plintin päälle polville seisomaan, ja tästä asennosta (alussa opettajan avulla) toimitetaan laskuhyppäys rohkeasti eteenpäin. Harjoitus ei ole erittäin vaikea, vaikka se siltä näyttää ja tuntuu.
Suurempaa kykyä vaativat kyykkyhyppäys (jalat kätten välistä), haarahyppäys (jalat kätten ulkopuolelta) ja hyppäys sivuttaisin plintin yli. Valmistuksena viimemainittuun hyppylajiin harjoitettakoon aitahyppäystä. Tarkemmin näistä kaikista [sivuilla 59 ja 60].
Harjaantuneimmat pojat koettakoot (alussa notkulautaa käyttämällä) tehdä urhonhyppäystä. Vahvalla ponnistuksella pyritään käsilleen seisomaan (sääret suoraan ylöspäin), ja kun ruumis sitten alkaa kaatua toiselle puolelle, niin selälle putoamisen välttämiseksi käsivarsilla tehdään äkillinen ojennus, jonka jälkeen kädet lasketaan irti ennenkuin jalat maahan tulevat. Vastaanotto välttämätön.
8. Harjoituksia punnerruspuulla.
Punnerruspuu saattaa olla tavallisen pyöreän hirren muotoinen. Pituus 5 à 6 metriä, ympärys noin puoli metriä. Se asetetaan kahdelle noin 25 sm korkealle alustalle, joiden muoto voipi olla melkein samanlainen kuin [kuvassa 102] näytetään.