"Jumalan kiitos!" huudahti hän ja painoi ensimmäisen suudelman neidon kalpeille huulille.
Mellet tahtoi riuhtaista morsiamen irti, mutta vasemmalla kädellään piti Lind Lailaa vyötäryksiltä kiini ja oikealla hän tarttui Lappalaisen kulkkuun ja työnsi häntä pois luotaan.
Pappi ja läsnä oleva kansa katselivat hämmästyksissään tätä tapausta, eivätkä saattanet käsittää sitä, mutta Laagje ja hänen puolisonsa käsittivät kaikki nähdessään Jaampankin.
"Kurja kavaltaja!" huusi Laagje, "sinä olet meidät pettänyt!"
"Mitä te huudatte ja meluatte?" sanoi pappi. "Hiljaa herran huoneessa!
Onko tämä mies hullu, joka tulee häiritsemään pyhää toimitusta?"
"Ei, pappi, minä en ole hullu, minulla on oikeus olla täällä ja pitää tätä neitoa sylissäni", vastasi Lind.
Laila ei tiennyt muuta kuin että oli pelastettu, ett'ei hän ollut vihitty Mellet'in kanssa ja että tuo suuri, väkevä Daro tuki ja puolusti häntä.
"Tiedä se, pappi," sanoi Lind, "että tämä neito ei ole Laagjen tytär eikä häntä myöskään vihitä kehenkään Lappalaiseen, vaan että hän on norjalainen tyttö, setäni tytär, ja että hän on oleva minun vaimoni Jumalan ja ihmisten edessä."
"Onko se totta, mitä tässä puhutaan," kysyi pappi Laagjelta, "eikö
Laila ole sinun tyttäresi?"
"Ei, tapahtukoon Jumalan tahto!" vastasi Laagje ja kertoi hämmästyneelle kansalle kertomuksen tyhjästä kätkyeestä. "Ja nyt," lausui hän lopuksi, "olen taas lapseton ja köyhä kuin Job."