"Andasjam," sanoi Laila Lindille, käyttäen ensi kerran tätä lemmen osoitusta, "onko se ihan totta, että olen sinun ja Inkerin serkku ja setäsi tytär?"
"On, Lailasjam, se on niin totta, kuin että seison tässä, ja siitä, että tämän tiedän ja että olen tässä, saat kiittää 'Vihuria' ja vanhusta, joka seisoo tuossa."
"Kiitoksia vanha Jaampa, paha Jaampa, ilkeä Jaampa!" sanoi Laila kietoen kätensä ukon kaulaan ja suuteli tuota vanhaa, kurttuista naamaa. Sitten hän astui Laagjen luo, joka oli istaunut kirkon lattialle, ja lankesi polvilleen hänen eteensä.
"Anna anteeksi, rakas isä," sanoi Laila, "ilman sinutta en olisi elänyt, ja sinä olet aina ollut hyvä isä minulle."
"Minulla ei ole mitään anteeksi annettavaa, lapseni," vastasi Laagje, "sinä et ole mitään rikkonut; mutta minulla ei ole tässä mailmassa enää mitään toivoa, ja me Lappalaiset emme koskaan pääse kurjuudestamme."
Sen jälkeen astui Kova Hjorth saarnastuoliin, ja vihkimäpuheen sijaan saarnasi hän Room. 10 luvun 33 värsyn johdosta: "Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!"
Jumalan palveluksen loputtua menivät Laila ja Lind pappilaan.
Seuraavana päivänä olivat kaikki Lappalaiset kadonneet ja kaksi päivää myöhemmin saapui nuori pariskunta Garnäsiin, jossa Inkeri avosylin otti heitä vastaan.
Vuoden kuluttua vietettiin Garnäsissä häitä. Altenin kirkko, jossa Laila ja Antero Lind vihittiin oli täpösen täynnä Lappalaisia, Suomalaisia ja Norjalaisia. Uutinen jälleenlöydetystä norjalaistytöstä oli levinnyt kaikkialle, ja jokainen tahtoi nähdä hänet morsiamena, puettuna kauneimpaan lappalaispukuunsa; sillä ainoastaan sillä ehdolla oli Laagje luvannut tulla häihin. Laagjen emäntä ja Mellet eivät tulleet, mutta Jaampa sitä vastoin tuli. Laila oli niin pyytänyt, että Jaampa tulisi ja näkisi hänet morsiamena, vaikkapa norjalaisessa puvussakin, ja että Jaampa iloitsisi sinä päivänä, sillä muuten ei Laila sanonut voivansa itsekään olla oikein iloinen. Laagje ja vanha Jaampa istuivat kunniapaikalla alttarin puolella, ja Jaampa joi sinä päivänä kuin mies ja lauloi illalla lappalaisia runoja, joista vieraat eivät ymmärtäneet sanaakaan.
Muuten ei ole häistä paljon kerrottavaa. Sen saatamme vaan mainita, että, kun morsian Inkerin kanssa seuraavana aamuna kulki vieraille tarjoilemassa kahvia ja viinaa sängyssä, niinkuin tavallista on oikeissa lappalaishäissä, Jaampaa ei löytynyt mistään. Hänelle oli kyllä annettu huone, jossa Laagjen kanssa saisi levätä, mutta eipä kauan kestänyt, ennenkuin ukosta tuntui liian kuumalta ja ahtaalta olo lukittujen ovien sisäpuolella. Hän hiipi siis hiljaa ulos ja kävi makaamaan pihalle paksussa poronnahka-turkissaan, johon hän vetäytyi huppuun, ikäänkuin etana kuoreensa. Mutta syntyipä yöllä ankara lumisade, jotta aamusella vähintäinkin kyynärän paksuinen lumivaippa peitti maat mantereet ja samassa Jaampankin. Tästä ei ukko kuitenkaan herännyt. Hän veti vaan makeata unta valkoisen vaippansa alla, jonka itse taivas oli hänelle valmistanut, aamuun asti, jolloin morsiamen häntä löytääkseen täytyi pistää sukset jalkaansa ja kulkea pitkin pihaa, pistellen suksisauvalla lumeen, kunnes vihdoin tapasi pehmeän esineen, ja ylös lumesta kohosi Jaampa. Hänkin siis sai "karhukupin" sängyssä.