"Valitettavasti, Jaampa," sanoi Lind, "en sitä voi tehdä. Jos minulla olisi rahaa, ostaisin kyllä talon. Nyt on meillä taas kauppa-vapaus, mutta Garnäs ei lähde vähemmästä kuin 2000 taalarista."
"Laila voi ostaa talon."
"Pahaksi onneksi on Laila yhtä köyhä, kuin minäkin."
"Ei niinkään, Laila ei ole köyhä. Laila on rikas, hänellä on monta tuhatta taalaria. Odottakaa vähän," sanoi hän ja meni nahkasäkkinsä luo, josta otti kaksi painavaa pussia. "Tässä on Lailan rahat, kaksi pussillista hopeataalareita ja kaksi tuhatta taalaria on minulla vielä laivalla."
"Onko se mahdollista, ovatko nuo todellakin Lailan rahoja?"
"Ne ovat hänen rahojaan. Laagje ja minä olemme koonneet ne poroilla, jotka olemme myöneet Lailan perintölaumasta, ja vieläkin on hänellä kaunis porokarja Ravdosjärven rannalla. Mitä nyt sanot, onko Laila köyhä?"
"Ei, nyt kiitän Jumalaa hänen hyvyydestänsä ja sinua, Jaampa, joka pelastat meidät köyhyydestämme. Nyt kaikki muuttuu hyväksi jälleen. Minä ostan jälleen Garnäsin isännältäni, ja sitten lähdemme Ruijaan ja aloitamme kaupan uudestaan!"
"Niin," sanoi Jaampa, "ja sinä ostat paljon tavaroita Lappalaisille. Osta, mitä vaan tahdot, minulla on myös rahaa kätkössä tunturilla, ja kaikki, mitä minulla on, on jaettava Lailalle ja Mellet'ille."
Lind osti Garnäsin takaisin ja matkusti samana kesänä Ruijaan eräällä aluksella, joka ennen oli kuulunut hänelle.
Iloinen ja onnellinen oli Laila taas, kun hän lappalaispuvussa kulki
Jaampan seurassa Garnäsin laaksoa tuntureille päin, ohi putouksen ja
Gaisatunturilla olevan vartiorovion ja sieltä alas Ravdosjärven
rannalle.