Toukokuun lopussa eroitettiin urosporot ja mahot emäporot tiineistä, ja ensimainitut lähetettiin omin päinsä kulkemaan tunnettua tietä meren rannikolle. Tiineet eläimet sitä vastoin ajetaan kokoon johonkin paikkaan, jossa heillä on suojaa poikimisajalla. Tavallisesti kokoonnutaan vuosi vuodelta samaan paikkaan; sillä poro, niinkuin muutkin elävät, halajaa päästäksensä poikimaan samalla paikalla, jossa se ensi kerran iässään on poikinut. Se saattaa olla satojen penikuormien päässä siltä paikalta, ja kuitenkin se, ellei sitä estetä, rupee kulkemaan sinne päin ikäänkuin kompassin mukaan. Vaan jos sen pakosta on täytynyt jäädä uuteen paikkaan, pyrkii se sittemmin tähän.
Kun siis Laagje matkallaan oli tullut sille paikalle, jossa hän tavallisesti oli porojen poikimisaikana, lähetti hän Jounan kulkemaan edelleen urosporojen kanssa, vaan muut asettuivat tähän 8-14 päivän ajaksi.
Tämä aika on hyvin kiireinen tunturi-Lappalaiselle. Silloin hän saa olla liikkeessä yöt päivät, ett'ei puolet eli usein suurin osa vasikoista kuolisi. Siihen aikaan sattuu myös usein kylmiä ja kolkkoja ilmoja, tuoden tuiskua ja lumiräntää, jonka vuoksi pohjan asukkaat myös kutsuvat tätä aikaa "vasikkaviikoksi."
Vasikoita ei yksin ole suojeleminen ilmalta, ei myöskään susilta ja muilta pedoilta, vaan ihmisen täytyy olla paikalla suojelemassa vasikkaa itse emältä. Emäporo on, ihmeellistä kyllä, jotensakin, usein liiaksikin välinpitämätön nuoresta vasikastaan, antaa sen jäädä lumeen ja paleltua, sen sijaan että se, joka olisi oikean poroemän velvollisuus, kaikin puolin pitäisi huolta siitä ja antaisi sen imeä.
Sen vuoksi on ihmisen apu aina tarpeen. Siinä ei ehdikkään muuta kuin juosta emästä emään, auttaa vasikkaa lumesta, pidellä emää, jotta vasikka saa imeä, ja odottaa kunnes emä on sitä haistellut ja alkanut tuntea omakseen. Siten on vasikka pelastettu. Sitten taas toiseen paikkaan, olipa yö eli päivä, lakkaamatonta työtä 5-6 vuorokautta saamatta ummistaa silmiään.
Vihdoin väsyvät vartijat ja itse Jaampakin tästä kovasta työstä, että hän viimein melkein tunnottomana ja aivan unen vallassa heittäytyy pitkäkseen ja hänen täytyy nukkua lähes vuorokausi, ennenkuin taas kykenee liikkumaan. Mutta hän onkin pelastanut kenties 100 vasikkaa isännälleen ja itselleen.
Tunturi-Lappalaisen palvelijalla on vuotuista palkkaa tavallisesti 3-4 emäporoa. Palvelijoidenkin on siis ottaminen vaari poikimisajasta, jos nimittäin syksyksi tahtovat omistaa toisen verran enemmän poroja ja täten vähitellen hankkia itselleen pari sataa elukkaa, jolloin sopii — ei asettua asumaan — vaan kuljeksia tuntureita omin neuvoin.
Usein tapahtuu, että nuori emä, varsinkin ensikertalainen, työntää vasikan luotaan tahtomatta sitä tuntea, ei anna sen imeä, vaan juoksee pois, etsii oman äitinsä ja rupeiksen tälle vasikaksi. Vanhuskin usein suostuu täysikasvuiseen tyttäreensä ja hylkää oman vastasyntyneen lapsensa, joten kohta kaksi vasikkaa joutuisi hukkaan, ellei ihmisiä olisi paikalla heitä hoitamassa. Lappalainen silloin sitoo kiini tuommoisen luonnottoman äidin, antaa vasikan imeä eli lypsää itse emän, ottaa maidon suuhunsa ja ruiskuttaa sen sitten vasikan suuhun. Sitten hän silittää kädellään vasikkaa ja sivelee samalla emän suuta. Nytpä se haistaa vasikan, ja kun se vaan ottaa sitä tunteakseen, tulee kyllä äidinrakkaus avuksi, ja vasikka on pelastettu. Toisinaan vanha emä karkoittaa täysikasvuisen tyttärensä vastasyntyneestä lapsestaan, vaan jos lapsi parka turvautuu muoriin, ei tämä ole siitä huolivinaan, vaan työntää sen luotaan tahi potkaisee pitkittä puheitta kuoliaaksi.
Yhtä kummallista äidin luonnottomuutta osoittavat myös lampaat ja vuohet. Kerrotaan että Skotlannin lampurit semmoisessa tapauksessa ottavat viinapullonsa, kaatavat sisällöstä vähän kouraansa, jolla sitten sivelevät osaksi karitsaa osaksi äidin suuta. Tämä keino kuuluu auttavan. Tunnettu on, että meidän talonpoikamme samassa tapauksessa tavallisesti ripoittavat hiukan suolaa karitsan päälle, houkutellakseen emää sitä haistelemaan. Toisinaan suosii emä kaksoisista toista, vaan toisesta ei välitä laisinkaan. Tämä on paikkakunnissa synnyttänyt lauseen: "emä ei ota tunteakseen karitsatansa."
Lieneekö poron laita niin kesyttömässä tilassa, sitä en ota taatakseni. Luultavasti ei niin ole. Vaan toiselta puolen tulemme siihen surulliseen johtopäätökseen, että äidinrakkaus ei kasva sivistyksen rinnalla.