Darwinistit voisivat ehkä tästä keksiä selityksen lapsenmurhiin ja samalla lieventäviä asianhaaroja siinä suhteessa.
Kahden eli kolmen päivän kuluttua ovat vasikat jo niin ripeät, jotta voivat seurata emäänsä, ja nyt lähdetään taas liikkeelle ja kuljetaan lakkaamatta eteenpäin seutujen yhä vaihdellessa. Matkalla kohdataan aina tunnettuja seutuja, tuntureja, laaksoja, lehtoja ja järviä, joita tervehditään vanhoina, rakkaina tuttavina. Vanhat tapaukset muistuvat tullessa mieleen, ikäänkuin ystävälliset kodinhaltijat.
Tuollapa pistää soma, metsäinen niemi Njangajärveen. Siinä viime vuonna majat pystytettiin. Siinä pitkin rantaa pyydettiin kaloja jään aukoista, joka juuri oli lähtemäisillään. Tuonne virran suuhun laski parvittain sorsia, joita Jouna pyyteli kosolta kaikellaisilla ansoilla tahi myös pyssyllä.
Tuolla laaksossa riekot soitimen aikana huusivat, mellastivat ja röyhentelivät valoisat yöt läpikotaisin ja Jouna osasi niin sukkelasti houkutella koirasta matkimalla naaraan ääntä, jotta sai tuon lempivän uroksen aivan viereensä, saipa sen nousemaan selkäänsäkin asettuessaan kumarruksiin maahan ja tuon tuostakin matkien naaraan huutoa.
Tuolla jyrkän kallion kuilussa ampui Jaampa takavuosina karhun. Jouna oli ensin keksinyt karhun, kun se rauhallisena pureskeli kasvia eräässä koivikossa ja oli arvattavasti hiljakkoin lähtenyt pesästään. Jouna juoksi Jaampan luo, jolla oli pyssy. Mutta pahaksi onneksi oli siitä hana särkynyt. Vaan hätä neuvon keksii. "Seuraa minua," sanoi hän Jounalle, "minä aion ampua sen kuitenkin." Nyt hiipivät he karhua aivan lähelle. "Otappas nyt piitä ja taulaa," sanoi Jaampa, "ja kun minä tähtään, panet sinä taulan vänkipannuun." Niin nyt tehtiin. Jaampa tähtää ja tähtää, taula palaa ja palaa, ja viipyy hetkisen aikaa ennenkuin se ottaa syttyäkseen, mutta Jaampa ei hätäile eikä liioin tutise, hän yhä tähtää karhua ja vihdoinkin — leimaus — pau! Karhu vieri nurin niskoin, sillä luoti oli sattunut selkäluuhun. Se ei kuollut, mutta ei myöskään päässyt paikaltaan. Sitten Jaampa sivalsi pitkän puukkonsa, sitoi sen seipään nenään, ryntäsi mesikämmenen kimppuun ja pisti hänet kuoliaaksi; hänestä oli synti tuhlata enemmän ruutia ja lyijyä karhun tähden.
Tuolta korkealta harjulta saattaa kaukana luoteessa huomata kapean, vaalean juovan. Meri, meri! huutavat Lappalaiset kuten Xenophon'in Kreikkalaiset, ja poro, joka alkaa vainuilla ja haistaa merta, kiirehtii askeleitansa kohdatakseen edellä kulkeneet toverinsa.
Paimentolaiselämällä on viehätyksensä ei ainoastaan Lappalaiselle, vaan pelkäänpä kaikille Aatamin lapsille, olivatpa millä sivistyksen asteella tahansa.
V.
Runne ja Ranne.
Puhuen asia hyväksi tulee. Ilmoitan jo aikanaan. Tässä aion vaan kertoa kahdesta lappalaiskoirasta. Siis voi se, joka ei pidä koirista, kernaasti heittää tämän kappaleen lukematta. Muuten tahdon lisätä sen että kertomus on tosi eli että tässä kerrotut seikat todella ovat tapahtuneet. Siis asiaan.