"Nyt sinä suutut Laila, hyi, niin nuori ja kaunis, ja kuitenkin niin vihamielinen."
"Ingasjam, Ingasjam, adde audagassi!" Inkeri kulta, anna anteeksi, lausui Laila omalla pehmeällä kielellään. "Minä kuulen Jaampan niin usein puhuman sillä tapaa, mutta minä en vihaa ketään."
"Kuka se Jaampa on?"
"Jaampa on isäni renki. Jaampa on susi. Jaampa on hyvä minua kohtaan ja tekee kaikki, mitä minä pyydän. Jaampa ryömii mielellään vaikka penikuorman nelin kontan, jos minä vaan käsken, mutta hän vihaa Daroja."
"Ole nyt kiltti tyttö, niin minä näytän sinulle jotakin kaunista," sanoi Inkeri, ja otti hyllyltä kuvaraamatun.
Lailan silmät loistivat ihmettelemisestä ja hänen sydämensä sykki kiivaasti, kun hän näki kuvat. Siinä oli Abraham, Isak, Jaakob, Esau ja monta muuta, joista hän oli lukenut pienessä raamatun historiassaan.
"Minä koetan osaanko lukea?" sanoi Laila ja luki Esausta ja Jaakobista: "Ja Esau juoksi häntä vastaan, lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä."
"Niin", sanoi hän, "minä pidän paljon enemmän Esausta kuin Jaakobista!"
"Sitä et saa tehdä, Laila, etkö muista, että Esau möi esikoisoikeutensa ruoka-ateriasta," huomautti Inkeri.
"Hänellä oli nälkä, näetkös," sanoi Laila, "niinkuin Jaampalla, kun hän on ajanut sutta, hirveä nälkä, näetkös; sinä et koskaan tarvitse nähdä nälkää, mutta me usein. Jaampa olisi ehkä tehnyt samoin, mutta Esau antoi veljellensä anteeksi, hän oli lempeä, rehellinen ja hyvä niinkuin 'Same' (Lappalainen), mutta Jaakob oli viekas ja viisas kuin Daro."