"Minä seuraan sinua Lassi," lausui äiti.
"Siitä ei ole apua," vastasi Lappalainen, "sinä et saa poroasi palaamaan sinne, kentiesi en minäkään poroani."
"Mutta lapsi, lapsi", vaikeroi äiti itkien.
"Ehkäpä Magga on saapunut majalle ennen meitä," lausui Lappalainen herättääkseen äidissä vähän toivoa ja saadakseen hänet ajamaan eteenpäin, vaikka itse tuskin rohkeni uskoa tätä. Kuljettuaan sen verran, että saattoivat nähdä majan, ja kun ei tyttöä vieläkään kuulunut, kääntyi Lappalainen takaisin, mutta kauppias ja hänen puolisonsa kulkivat majaa kohden.
Puolen tuntia ponnisteltuaan poron kanssa saadakseen sitä kulkemaan takaisin, Lappalainen vihdoin saapui sille paikalle, jossa susilauman olivat kohdanneet. Hän alkoi huutaa ja meluta, jotta tyttö hänet huomaisi. Vihdoin kuului vastaus alhaaltapäin virran rannalta, ja täällä hän tapasi tytön, joka kaalasi lumessa itkien ja valittaen lasta turhaan etsiessään.
Tyttö kertoi nyt mitä hänelle oli tapahtunut ja molemmat etsivät vielä lasta, vaan turhaan. Lopullisesti he eivät voineet luulla muuta kuin että lapsi oli joko vierinyt virtaan ja siten kadonnut jäljettömiin tahi joutunut susien saaliiksi.
Nyt ei ollut muuta neuvoa, kuin palata onnettomien vanhempien luo, jotka kuoleman tuskassa odottivat heitä majassa.
Vihdoin kuului ulkoa kulkusten kilinä ja äiti syöksi ulos huutaen:
"Lapseni, lapseni, missä on lapseni?"
"Emme ole voineet vielä sitä löytää," puhui Lappalainen, kun tyttö hämmästyksissään ei saanut sanaa suustaan, "meidän täytyy odottaa kunnes päivä vähän valkenee."