"Hyvä Jumala, hyvä Jumala," huokasi poloinen äiti vaipuen touotonna miehensä syliin.
Tyttö ja Lappalainen kertoivat nyt miten asian laita oli ja että olisi turhaa lähteä matkalle uudestaan, ennenkuin muutaman tunnin kuluttua, vaan kun äiti jälleen tointui tahtoi hän itse lähteä lastansa etsimään.
"Meidän täytyy odottaa päivän tuloa," vakuutti Lappalainen, "sitten lähdemme kaikki kolme."
Pitkä oli tämä yö onnettomille, pitkät, surulliset olivat hetket itkun ja valitushuutojen kestäessä. "Maria, pieni Maria, ainoa lapseni susien saaliina! Herra Jumala, sinä rankaiset minua kovin vihassasi!" valitti äiti.
"Koeta vähän levähtää voimistuaksesi, kun uudestaan lähdemme etsimään," lohdutti mies.
"Levähtää, levähtää, en saata, lähtekäämme heti."
"Se ei käy laatuun ennenkuin aamulla, me emme näe mitään," vakuutti mies; "jättäkäämme asia Jumalan huostaan. Hänen laupias kätensä suojelee lapsemme. Tiedäthän, ett'ei se voi paleltua kätkyessä."
"Mutta sudet, sudet! Jumalan nimessä lähtekäämme heti takaisin," valitti äiti.
"Susilla on kyllin tekemistä hätyttäessään Maggan poroa," lohdutti mies.
"Ja virta ja koski. Jumalani, Jumalani, en saata olla täällä, meidän täytyy lähteä, rakas ystäväiseni, lähtekäämme! Seuraa minua, Lassi!"