"Niin kyllä kaikessa, vaan ei naimishankkeissa. Mutta hän tietää myös sangen hyvin, että lapset sellaisissa tapauksissa aina noudattavat vanhempiensa tahtoa ja vaalia, ja että tämä vaali on tehty jo aikaa sitten."
Tämän keskustelun jälkeen kului useampia päiviä ilman että Laila kävi Garnäsissä. Mutta eräänä päivänä, kun Lind oli kalastamassa kaukana virralla, kuuli hän jonkun laaksossa vastaisella puolella laulavan muutamia säkeitä eräästä vuorolaulusta, jota paimenpojat ja tytöt tavallisesti laulelevat kulkiessaan kaukana toisistaan laaksossa. Laulu on varsin yksinkertainen, ja sitä voi muutella ja muodostaa mielin määrin tilaisuuden mukaan. Lind alkoi siis eräällä säkeellä:
Kaukana kun luotasi,
Yli laaksoin, vuortenki,
Sulle laulan, armahain;
Kuuletko sä lauluain?
Kun kaiku oli vaiennut ja vähän aikaa kuulunut, kuului kirkas, heleä ääni, joka tuli kuin auringon säde kirkkaan ilman läpi kaukaa laaksosta:
Kaulana sun luotasi,
Yli laaksoin, vuortenki,
Vastaan sulle laulaen:
Lauluasi kuuntelen!
Lind huomasi, että se ei ollut kukaan muu kuin Laila, ja vastasi taas:
Kaukana sun luotasi,
Yli laaksoin, vuortenki,
Pyyntöin korvihisi soi;
Tullos luoksein, tullos oi!
Samassa kuului toiselta puolen vastaus:
Kaukana sun luotasi,
Yli laaksoin, vuortenki,
Vastauksein sulle soi:
Luoksesi en tulla voi! En voi! En voi!
kaikui kauempana ja kauempana, samalla kun laulajatar eteni poispäin.