"Pidä nyt kiini minusta," sanoi Lind antaessaan merkin köyden hinaamiseen. Samassa köysi sinkosi pois kalliosta ja molemmat kieppuivat nyt pauhaavan kosken päällä taivaan ja maan välillä.
"Laila," kuiskasi Lind, kun tytön pää lepäsi hänen olkapäällään, "ethän suutu minuun, kun tunnustan, että pidän sinusta paljon, että sinä olet minulle rakkaampi kuin kukaan Norjan tyttö, rakkaampi kaikkia muita maailmassa? Voitko sinäkin vähän pitää minusta?"
"Ikuisesti, jos sinä niin tahdot, mutta minä olen vaan katala lappalaistyttö!"
"Laila, sinä olet minulle kaikki ja sinä olet oleva omani —"
"Köysi laahaa kiveä vasten!" huudettiin ylhäältä.
Lind ponnisti jalkansa kallioseinää vasten, jotta köysi kulki vapaasti, ja pian he olivat niin korkealla, että käsin voitiin nostaa heidät vaarallisesta asemastaan.
"Laila," huusivat Lappalaiset, "se on Laila, joka on istunut koskessa."
"Rakas Laila," sanoi Mellet, "Jumalan kiitos, että pelastuit!"
"Sinäkin olet täällä, Mellet," sanoi Laila heikolla äänellä, "etkä tullut minua pelastamaan!"
"En tiennyt sinun siellä olevan, jos sen olisin tiennyt, olisin kyllä tullut."