"Minä luulen, että sinä voit toimittaa sen perille, eikö niin? Se on menevä mestari Buysille Leydeniin."
"Aivan hyvin, Yonker", sanoi Hannu iloisesti.
"Oletteko kuullut mitään Mariasta, Hannu?" kysyi Agnes pelokkaasti, heti kun paroonitar oli lähtenyt huoneesta.
"Olen niinkin", vastasi Hannu. "Laivuri kävi Broodhuysissa ja sanoi hänelle, missä me olimme. Neiti oli heti valmis seuraamaan häntä, mutta se ei käynyt laatuun. Vaara oli silloin liian suuri laivurille. Mutta ensi kerralla kun hän ottaa vaimonsa mukaan, pääsee Maria varmaan tulemaan, ellei hän jo ennen ole saanut siihen tilaisuutta. Kenties on hän jo tulossa. Ja silloin olemme kaikki täällä koolla, Yonker: äitinne, sisarenne, — hm — serkkunne ja teidän nöyrä palvelijanne Hannu. Ja sitten on talon nimi Galaman hovi ja teidän täytyy olla parooni."
Agnes hymyili, mutta Galama pudisti päätään ja sanoi:
"Hiiteen koko parooni, Hannu. Parooni, jolla ei ole kuin pieni talo ja puutarha, ei maksa mitään. Öljykauppias tuolla ylhäällä antaisi kutsua itseään herttuaksi, jos hän sen kuulisi. Odottakaamme, kunnes olemme leikanneet itsellemme parooninalueen jostakin maakunnasta;" ja hän naurahti pilkallisesti, ikäänkuin tämä aika ei milloinkaan tulisi.
"Ahaa", sanoi Hannu, vetäen syvältä henkeään, samalla kun hänen kasvonsa, jotka Karelin puhuessa olivat venyneet pitkäksi, jälleen kirkastuivat mielihyvästä. "Pian olette taas terve ja vankka ja silloin tavoitetaan kreivinkruunua. Kreivi Galama ei soisi pahalta, vai kuinka?"
"Se ei riipu minusta", sanoi Karel, miettiväisesti katsellen Agnesia, joka näytti surulliselta, kun Hannu viittasi vastaisiin sotahankkeisiin. "Minä kiittäisin Jumalaa, jos saisimme siirtyä pois ja elää tyyntä rauhan elämää Englannissa."
"Ja heittäisimmekö tämän kurjan maan oman onnensa nojaan?" kysyi Agnes hiljaisella äänellä ja painoi päätään alemmaksi, sillä tavalla salatakseen hämmennystään lausuessaan sanat, jotka olivat aivan vastakkaiset hänen hartaimmille toiveilleen.
Karel silmäili häntä ja koetti hänen kasvoistaan etsiä näitten sanojen oikeaa tarkoitusta. Oli selvää, että kaksi tunnetta taisteli hänen rinnassaan, toinen velvollisuuden, toinen rakkauden. Hänkin katsoi pyhimmäksi tehtäväkseen taistella isänmaan puolesta; mutta vastapäätä häntä istui tyttö, jonka omistamista hän piti suurimpana onnena maailmassa, eikä hän voinut ymmärtää millä tavalla nuo kaksi asiaa sopisivat yhteen. Sydämensä epätiedossa huokasi hän: