"En tiedä, Menkäämme, herättäkäämme Karel ja kysykäämme häneltä. Huomen-illalla, pimeän tultua, menemme van Alphenin, viljakauppiaan luo. Wouter Barends saarnaa siellä ja siellä tapaamme monta hyvää ystävää, joilta saamme neuvoja."
"Tuleeko Wouter Barends sinne?" kysyi Maria iloisena. "Voi, lähtekäämme sinne! Mutta menkäämme nyt Karelin luo."
Ja tytöt nousivat ylös. Samalla haavaa hiipi Block tiehensä kamarin oven takaa ja pujahti pihalle etuovesta, joka oli auki; sillä vaikka hän oli ollut sen sulkevinaan, oli hän hiljaa avannut sen jälleen ja jäänyt salaa kuuntelemaan.
"Vai niin", mutisi hän itsekseen, "hän on päässyt jäljilleni ja lähtee huomenillalla van Alphenin luo? Varsin hyvä, varsin hyvä! Galamalta hän ei saa monta sanaa tänä iltana."
Ja niin kävikin. Turhaan koettivat he herättää Karelia. Block oli antanut hänelle unijuoman. Tämän illan ja toisen päivän elivät he tuskallisessa epätiedon tilassa. He päättivät olla paroonittarelle mitään puhumatta, kunnes he olivat käyneet van Alphenin luona. Tuskin oli siis pimeä tullut, kun he lähtivät kotoa pois, ennenkuin paroonitar oli palannut iltakirkosta. He eivät aavistaneetkaan, etteivät he enää saisi häntä nähdä.
XX
Hartausseura.
"Tule, Dirk, lykätään nuo vankkurit tuosta joutuin pois. Kello käy jo seitsemättä ja meidän on työmme vielä puolitekoinen."
Nämä sanat lausui vilkas, viidenkolmatta vanha nainen, joka puvusta päättäen oli palvelustyttö. Hänen tehtävänään oli erään toisen tytön ja kolmen miehen kanssa tyhjentää lato, jota nähtävästi käytettiin vilja-aittana, sillä kaikenkokoisia ja monen näköisiä säkkejä oli siihen ladottu päälletysten ja jauhosäkkejä täynnä olevat vankkurit oven suussa seisoivat jo puoleksi pihalla, jyväkauppias van Alphen, joka salaa suosi uutta uskonoppia, omisti tämän ladon, johon hänen uskolaistensa oli määrä tänä iltana kokoontua hartautta harjoittamaan. Lato olikin asemansa puolesta varsin sopiva tähän tarkoitukseen. Se sijaitsi talon takana; piha oli välissä. Sinne pääsi sekä talosta päin että toiseltakin puolen, jossa kapea polku suikerteli van Alphenin puutarhan läpi; tätä pitkin saattoi kansa tulla kaupungin valleilta päin, kenenkään huomaamatta. Talon väki siivosi nyt latoa sisältä ja teki tilaa odotetuille vieraille.
"Toivon, että heitä tänä iltana tulee oikein kosolta", sanoi Dirk, pitkä, hartiakas mies, joka viskeli jyväsäkkejä niinkuin ne eivät olisi painaneet mitään. "Ei sovi epäilläkään, että mestari Barends on meidän pappimme. Hän antaa kelpo ravintoa, se on varma."