"Vaiti, Hannu", lausui Yonker ankarasti, "hillitse kielesi ja säästä mietteesi toiseen aikaan ja toiseen paikkaan. Surkuttelen teitä, mestari Block, sillä jouduin itsekin isättömäksi tuon kirotun inkvisitsionin takia. Tässä on käteni todisteeksi että tunnen teitä kohtaan sitä osanottoa, jota onnettomuutenne vaatii."
Vaikka nämä sanat soivat leppeiltä, lausuttiin ne kuitenkin sangen kylmäkiskoisella äänellä eikä kättäkään, johon Block tarttui, tarjottu erityisen innokkaasti.
Vaikka Galama ei tahtonutkaan sitä myöntää, epäili hän nähtävästi yhtä paljon vierasta kuin palvelijakin, mutta hän oli älykkäämpi kuin tämä, ja päätti menetellä oman harkintansa mukaan. Hän käski senvuoksi palvelijansa ratsastaa vähän matkaa edellä, ja alotti mestari Blockin kanssa keskustelun, osoittaen, kuinka taitava hän oli antamaan kiertäviä vastauksia, virittämään kysymyksiä ja onkimaan toiselta niin paljon tietoja kuin mahdollista ilmaisematta itse kuitenkaan enempää kuin mitä hyväksi katsoi. Mutta Blockin suhteen hän näytti turhaan käyttäneen taitoaan, sillä tämä oli suora ja sydämellinen ja kertoi kaikennäköistä itsestään, tuttavistaan, töistään ja toimistaan, eikä suinkaan säästänyt herttuaa eikä kirkkoa.
Näin he olivat jo ratsastaneet useamman tunnin ja keskustelu, jonka hevosten juoksu silloin tällöin katkaisi, oli joku hetki sitten kokonaan tauonnut. Päivä oli länteen laskemaisillaan, ja viheriän lehtikaton läpi näkivät he illan rusottavat pilvet. Lintujen parvi, joka oli virsillään elähyttänyt salon kolkkoa äänettömyyttä, lähti lepopaikoilleen. Kaikki kävi hiljaiseksi synkässä metsässä. Yhtäkkiä ajoi Hannu herransa rinnalle ja kuiskasi jotakin hänen korvaansa. "Se on totta!" sanoi Galama havahtuen unelmistaan; "meidän täytyy pysähtyä tähän. Tunnin päästä tulee pimeä ja silloin tarvitsemme hevosiamme kahta paremmin. Aiotteko tekin pysähtyä?"
Gerard nyökäytti suostuen päätään ja kohta sen jälkeen pysäyttivät nuo kolme miestä hevosensa erään ravintolan eteen, joka näytti sangen varakkaalta ja erosi suuresti siitä, jossa he viimeksi olivat levänneet. Suuri rakennus seisoi keskellä avaraa pihaa, jossa oli viisi tai kuusi ruuhta. Matkustajamme astuivat heti maahan, jättivät hevosensa erään miehen haltuun ja menivät isoon huoneeseen, jonka tammilattialle oli somasti kylvetty valkoista hiekkaa; kalkitut seinät, pienehköt, mutta puhtaat ikkunat sekä muutamat tuolit pöydän ympärillä ynnä penkit tekivät paikan oikein hupaisen näköiseksi. — Reipas, iloinen isäntä seisoi keskellä huonetta ja tervehti Galamaa ja Hannua tuttavallisesti hymyillen näiden istuutuessa pöydän ääreen akkunan alle. Viiniä tilattiin ja ennen pitkää virkistivät nuo kolme miestä voimiaan viileällä, suloisella juomalla, joka siihen aikaan oli paljon tavallisempaa ja huokeampaa kuin nykyään.
"Aiotteko todellakin tänä iltana Brüsseliin, Yonker?" kysyi Block.
"En tiedä, lähdenkö tänä iltana", vastasi Galama; "jonakin päivänä tällä viikolla lähden, mutta milloin, se riippuu asianhaaroista. Mikä on teidän aikomuksenne, jos saan kysyä?"
"Totta puhuakseni, tulin tänne etupäässä siinä aikeessa, että auttaisin Kerjäläisiä, sillä tunnen hyvin kaupungin ja voin hankkia kaikenlaisia tietoja. Ensin menen kaupunkiin ja sitten Rookeryyn."
"Tiedättekö te Rookerystä?" kysyi Galama vähän kummastuneena.
Ennenkuin Block ehti vastata, kuului ravintolan takaa koiran haukuntaa ja vaimon ääni, joka koetti vaijentaa koiraa.