Pari silmänräpäystä elivät molemmat rakastavaiset kokonaan odottamattoman yhtymyksensä autuudessa, mutta pian muistui vaara kumpaisenkin mieleen, ja katsellen sanomattoman lempeästi Galamaa lausui Agnes pelokkaalla äänellä:
"Karel, tiedätkö sinä myös, mitä teet? Tiedätkö, että isäni voi palata koska hyvänsä, ja jos hän löytää sinut täältä, panettaa hän sinut kiinni?"
"Tahdotko, Agnes, niin pian karkoittaa minut jälleen?" sanoi Galama, syleillen morsiantaan. "Emme ole nähneet toisiamme vuoteen, ei siitä saakka kun herttua saapui maahan. Et suinkaan halua, että minä nyt jo lähden. Kuulin isäsi sanovan, että hän täksi iltaa jättää sinut yksin. Etkö voi sulkea tätä ovea; että me, jos hän tulee, tiedämme varoa? Sitten voimme avata akkunan ja, jos oikein ahtaalle joudun, pötkin sitä tietä pakoon. Sinä näet, että me Kerjäläiset olemme tottuneita tällaisiin kohtauksiin, ja minä olen luullakseni käynyt huoneissa yhtä usein akkunan kuin oven kautta. Eikö tehdä niin, Agnes? Minulla on niin paljo sinulle sanomista ja minun täytyy nyt sanoa se."
Agnes oli hetkeksi menettänyt malttinsa, kun hän ajatteli sitä uhkaavaa vaaraa, että hänen lemmittynsä joutuisi ilmi, mutta kun hän kuuli hänen esittämänsä varokeinot, rohkaisi hän mielensä ja vakavin askelin astuen oven luo sysäsi salvan eteen. Sitten meni hän akkunan ääreen, avatakseen sen, mutta luopui aikeestaan ja sanoi:
"En tiedä, Karel, kelpaako tuo keino; sillä jos avaamme ikkunan, voi joku vakoilija, joita hiiviskelee kaikkialla, kuulla sinun äänesi. Meidän ei luullakseni tarvitse muuta kuin päästää akkuna haasta ja laskea alas varjostimet, että —"
Hän vaikeni ja hypähti äkkiä pari askelta taaksepäin, painaen kättänsä sykkivää sydäntään vasten. Galama oli juuri täyttänyt pikarin pöydällä seisovasta viinikannusta ja aikoi tyhjentää sen, kun hän näki Agnesin liikkeen. Hän pani pikarin pöydälle ja riensi tytön luo.
"Mikä nyt on?" kysyi hän hämmästyneenä. "Etkö voi hyvin?"
"Ei se ole mitään", vastasi tyttö, koettaen hymyillä. "Kun avasin akkunan haan, olin vain näkevinäni miehen kasvot, jotka katsoivat sisään; mutta kenties erehdyin; onhan nyt niin pimeä, että olisi vaikea erottaa kenenkään kasvoja ulkopuolelta."
"Eikä se mitään tekisikään, vaikka siellä joku urkkija olisi", sanoi Galama; "hän ei voi minua nähdä. Mutta laskepa sentään varovaisuuden vuoksi verho alas ja sulje tuokin ovi", ja hän osoitti keittiön ovea, josta oli tullut sisään. "Ja nyt Agnes, armaani", jatkoi hän, vieden tytön takaisin äskeiselle istuimelle ja itse istuutuen jakkaralle hänen jalkainsa juureen, "puhelkaamme niistä tärkeistä seikoista, jotka osaksi ovat olleet syynä tänne tulooni."
Hän herkesi, otti raskaan kypärän päästään ja laski sen viereensä lattialle. Sitten hän nojaten päätään tuoliin, loi silmänsä Agnesiin, vaikka tämän kasvoja tuskin saattoi erottaa huoneessa vallitsevan hämärän vuoksi. Mutta sen Karel sentään näki, että sinä lyhyenä aikana, jonka he nyt olivat olleet yhdessä, oli tytön ulkomuodossa tapahtunut suuri muutos.