Kuinka hänen oli tullut ikävä Kaijaa, melkein ennenkuin hän oli lähtenyt poiskaan! Kuinka lujasti hän tunsikaan koko ruumiissaan ja sielussaan tytön olevan sidotun häneen!
Hän istahti kirjoituspöytänsä ääreen ja yritti kirjoittaa, mutta ei hän koko päivään päässyt irti näistä säkeistä:
Ja lehdille kirjan
Nyt elämä piirrot
Veripunaiset viskoi,
Mut tyhjät lehdet
Kaikk' irti kiskoi.
2.
"To be or not to be —
That is the question." [Ollako vaiko ei —
Kas siinä pulma.]
Pietari Dam seisoi pukuhuoneessansa teatterissa, pyyhkien viimeisiä maalin jälkiä kauniilta kasvoiltaan.
Hän kostutti briljantinilla kiherää tukkaansa ja veti siitä yhden suortuvan otsalleen. Ja sitten hän heitti vielä viimeisen silmäyksen peiliin. Kuvanveistäjä ei olisi ikinä voinut toivoa itselleen parempaa Hamlet-tyypin mallia.
Hän heitti päällystakin ylleen, painoi hatun päähänsä ja riensi portaita alas. Kaija odotteli häntä ulkona ajurin vaunuissa.
— No niin, millaista oli näyttelemiseni tänään? — kysäsi hän heti kuin vaunun ovi oli paiskattu kiinni hänen perässään.
— Hirvittävän ihanaa! — kuiskasi toinen, hyyristyen lähelle häntä.