— Tokkopa sinun on hyvä puhua tällaisista seikoista nyt! — sanoi hän. Mutta tytär ei kuullut, vaan jatkoi:
— Ellet sinä olisi asettanut setä Fransin ja minun välejäni sellaisiksi kuin ne muodostuivat, niin olisi nyt kaikki toisin. — Ja niin syvä syytös asui tyttären äänessä, että isä ei voinut olla sitä tuntematta.
— Olen usein ajatellut, — puhui Kaija edelleen, — etköhän sinä itse vain olekin ollut syynä äidin tautiin.
— Mutta Kaija!
Isä oli käynyt aivan kalpeaksi ja pyyhki nyt hikeä otsaltaan.
— Niin, — sanoi Kaija, — olen ajatellut, että kun mies menee naimisiin toimensa kanssa eikä vaimonsa, niin ei kummakaan, jos vaimo tulee hulluksi.
Tukkukauppias kimmurteli tuon inkvisitorisen silmäyksen alla, joka ei hetkeksikään hellittänyt.
— Sin'et tiedä itsekään, mitä puhut, — koetti hän väistää.
— Tiedän varsin hyvin, — vastasi tytär. — Kun tästä entiselleni tulen, niin lähden puhelemaan äidin kanssa… puhelen kauan hänen kanssaan… saa nähdä, olenko väärin tuominnut. Tiedätkö, että minä olin jo matkalla sinne kerran?
— Olitko? — huudahti isä kauhistuen.