Pietari Dam meni kiivaana ulos, ja Kaija kuuli, kuinka hän paiskasi eteisen oven kiinni perässään.
Hän istui tuossa yksin nyt, nuori rouva, sydämessä tuskallinen tunto siitä, että hän on kahlehdittu elämän-iäkseen… Hän painoi päänsä syvälle kätkyen pieluksiin ja hyrähti itkuun.
11.
"Nukkuvan linnan prinsessa".
Seuraavina päivinä Kaija käveli rauhatonna huoneesta huoneesen, lepoa missään saamatta. Ja silloin tuli hänen jälleen ikävä äitiä, jota hän ei ollut nähnyt vuosikausiin.
Nuo kalpeat kasvot vaunun-ikkunassa astuivat jälleen ilmielävinä hänen eteensä. Heidän välisensä siteet vetäysivät entistä lujemmalle, nyt, kun hän itsekin oli tullut äidiksi.
Hän antoi lapsenpiialle tarkat määräykset pojasta, käskien hänen lakkaamatta pitämään kätkyttä silmillä, niin kauan kuin hän itse on poissa. Sitten hän läksi ensimmäisellä pikajunalla Vordingborgin asemalle.
Tultuaan Oringen laitokseen, hän pyysi päästä ylilääkärin puheille.
— Miksikä te oikeastaan tahdotte nähdä äitiänne nyt, niin monen vuoden perästä? — kysyi ylilääkäri, katsoen terävästi häneen.
— Siks'että… — hän tapaili hetken aikaa soveliasta sanaa, mutta ei osannut vastata muuta kuin vilpittömästi: — siks'että minun tuli niin kovin ikävä häntä.