VUOREN ERAKKO
Kirj.
J. C. Heer
Suomentanut
Hilja Walldén
Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1918.
I.
Iltahohde kirkastaa vuoret, ja aurinko vaipuu hehkuvana kiekkona kaukaisten läntisten huippujen taakse. Hopeisena välkkyy järvi, häipyen vitkalleen sinertävään hämyyn. Sen rannoilla on tänään ollut puuhaa ja iloa, sillä viininkorjuu on nyt alkanut.
Pitkän aikaa katselin kaukoputkellani tuota muurahaishyöriskelyä, hilpeän ahkeria työväkiparvia. Nyt ovat työntekijät jo majoissansa. Kuin kiiltomadot tuikahtavat valopilkut sieltä täältä esiin. Tuolla, jossa niitä näkyy tiheämmässä, ovat kylät, ja kaukana järven päässä, missä niistä muodostuu kokonainen valovirta, on suuri St. Jakobin kaupunki. Nyt varmaankin iltakellot soivat lepoon vaipuvalle maailmalle. Tänne yksinäisyyteeni ei tunge ainoakaan, ei ainoakaan ääni. Vuorellani vallitsee täydellinen ja rajaton hiljaisuus.
Olen Feuersteinin ilmahavaintoaseman hoitaja, enkä ole riippuvainen tuolla alhaalla elettävästä elämästä. Jos kuuluisin niihin onnettomiin, jotka eivät tule toimeen ihmisseuratta, niin en olisi asettunut asumaan tänne vuorelle. Mutta tunnen ihmiset ja ihmiselämän paremmin kuin moni muu, enkä enää halua takaisin tuohon touhuun. Ne, joiden palveluksessa olen, voivat olla varmat etten karkaa täältä tieheni. Tähän asuinpaikkaan kiinnittää minut toimi, jonka olen ottanut hoitaakseni ja joka on minulle rakas, sekä ontuva jalkani, jota vihaan.