Vavisten hän salli minun suudella itseään, vienon hellästi hän painautui vasten poveani. — Tämä on varkautta, Jost, kuiskasi hän, — mutta rakastan sinua niin suunnattomasti — sanomattomasti. Enhän voi lähteä luotasi kuin halveksittuna!

Tulisella kiihkeydellä hän vastasi suutelooni ja autuaallisina antauduimme tunteittemme valtaan.

— Big, sopersin minä, — sinä suloinen olento! En voi käsittää että minun on sinusta luopuminen, enhän voi sinusta erota. Kaiken elämäni haluaisin viettää sinun parissasi!

Hän katsoi minuun säihkyvin silmin, kasvot kirkastettuina.

— Mitä sanotkaan? kuiskasi hän tulisesti.

— En tahtoisi konsanaan erota sinusta, sopersin minä.

— Onko se totta? kysyi hän vavisten ja kiihkeästi, ikäänkuin voimatta saada kylläänsä kuulemastaan.

— Koko elämäni tahtoisin viettää sinun parissasi, toistin minä.

— Ja minä sinun! kuiskasi hän, ja intohimoiset suutelot vahvistivat sanamme.

En tiedä kuinka kauan seisoimmekaan lemmenhuumeessa tuossa ruusupensaan alla. Mutta kun jälleen jatkoimme matkaamme, nojasi Big käteeni väsyneenä, murtuneena ja tahdotonna.