Ja missä äsken maa ja taivas valvoi,
Siell' asuu häviö ja hiutumus,
Ei tuskaa lievittänyt valitus,
Vaan hengen jänttä mykkä kuolo kalvoi.
Mut silloin aatos nuorukaisen rintaan
Lens' istuimelta pyhän Jumalan:
Kun altis rakkaus on taivahan,
Ei kuolla sovi maisen lemmen hintaan.
Hän erämaassa löysi kosteikkonsa,
Jost' elonvoimaa uutta ammentaa:
Se kosteikko on hälle synnyinmaa—
Se antaa onnen, tarjoo taistelonsa.
Mit' ihanaa ja suloista maa kantaa
Ja jaloa mink' ihmisrinnass' on,
Työn hedelmät ja voitot taistelon—
Ne nöyrästi hän synnyinmaalle antaa.
RAKKAUS.
Jumalan kirous
On pyhä rakkaus:
Kun sydän hyljättynä halkeaa,
Elämä kuihtuu, toivo katoaa,
Yön rauha poistuu, päivän kirkkaus
Ja katkeraa on joka tuulahdus:
On autio, on tyhjä silloin maa.
Jumalan siunaus
On pyhä rakkaus:
Kun sydän sydämelle aukeaa,
Elämä viinin lailla kuohuaa
Ja toivonhelmet loistaa, kirkkaus
Maan, taivaan täyttää, niinkuin heijastus
Maast' autuain, ja aarteit' täynn' on maa.
SAIRAANA.
Oi, Jumalani, ellös ota pois
Mua maailmasta ennen aikojaan!
Niin armasta tääll' asustella ois,
Kun mieli täynn' on toiveit', aatteitaan
Ja sydän vasten rintaa painaltaa
Kun tahtois ihmistä jok' ainoaa.
Mun mieleni vaan luokses nostata,
Suo täällä työtä, anna voimia.
Oi, Jumalani, ellös ota pois
Mua maailmasta ennen aikojaan!