RAUHAISET RANNAT.
Hämeessä paimen seuraa laumojaan
Kedolla, rohkaisten niit' torvellaan.
Vaan Saimaan rannan laumat rauhalliset
Öin, päivin yksin liikkuu laitumilla;
Ei niitä pedot väijy vaaralliset,
Ei huolt', ei puuhaa niistä paimenilla.
Sovussa versoo lauma luonnon kanssa
Ja paimen laulaa kotikummullansa.
Niin suojass' ollos, kansa Karjalan,
Pedoista myrkkyisistä maailman!
LOUHIPELLOT.
Voi sentään, kuink' on pellot Karjalan
Niin louhiset ja viljan vaivaloiset.
On toista Hämehen ja Pohjolan
Satoisat pellot, järviemme moiset!
Vaan sittenkin nuo louhipellot mulle
Niin tuntuu metisiltä, mieluisilta,
Kun tiedän, ett' on leikkikentät sulle
Ne olleet lapsiajoilt' armahilta.
Voi sentään, kuink' on esi-isäs kauan
Hikoillen työtä tehneet ankaraa,
Ennenkuin moisen hellän kukkavauvan
Nuo louhipellot jaksoi kasvattaa.
KARJALAN KUKKULAT.
Minne kiipeätte, Karjalan
Kukkulat, oi minne kiipeätte?
Niinkuin vuonat lauman iloisan
Ylös hyppien te yllätätte.
Rinnoillanne viljavainion
Povi uhkuvainen aaltoileepi,
Otsaltanne laulut nuorison
Väinönkielin laaksot vallitseepi.
Kiivetkäätte, vuoret Karjalan,
Taivahalle asti kummutkaatte!
Väinön laulut, henki Kalevan
Maailmalle kauas kaikukaatte!
KELLE SEPPELTÄ.
Kun kukkasia poimi poika,
Siteli neito seppeltä.
Oi, kelle palmikoivat noita
Niin onnellisna, hellinä?