Sitooko impi sulhollensa
Suloisen tuoksuseppeleen,
Vai poika kutrit kultasensa
Noin kattaa kukkasiimekseen?
Ei niin! On juhla Karjalassa
Ja kansa joukoin riemuitsee,
Ja nimet suuret kaikuvassa
Se laulussansa mainitsee.
Nimeä laulunlöytäjänsä
Kuvailee kansa kukkihin:
Sitoopi nuoret seppeltänsä
Työn kunniaksi Lönnrot'in.
Siit' otsat onnellisna loistaa
Ja nuorten kasvot kirkastuu:
Maan onni hetken huolet poistaa
Ja kansan henki raitistuu.
KALASTAJA.
Asusti poika saarella
Lähellä kirkkonientä.
Kalahan lähti illoilla,
Vaan kiiskin päät' ei pientä
Tuo aamulla hän kotihin—
Iloisna saapuu kuitenkin.
"On poika pahan noituma,"
Kotona kuiskaa väki,
"Toi kaloja, toi lintuja
Hän ennen kyllältäki.
Nyt, vaikk' yön halk' on kalassa,
On aamuin tyhjä kontissa."
Vaan lintu kirkkoniemessä
Soreesti laulaa illoin.
Unohtuu verkot mielestä
Kalastajalta silloin:
Hän öiksi viihtyy linnun luo.
Kaloja siks ei aamuin tuo.
Se lintu tarttui pyydykseen,
Kaloja kallihimpi,
Kun saaren sulhon venheeseen
Istahti niemen impi:
Nyt saarenväki ihmeissään
Ei noidanjuonta syytäkään.
Rannalta saaren vastakin
Kalahan venhe lähti;
Se lähti illoin, kuitenkin
Kotihin yöksi ehti,—
Vaan saalista toi enemmän
Kuin sulhon' olless' isännän.