HERNEKUKKA.
Mist' eksynyt lie ohrapellollen
Tuo hernekukka perhosiipinen,
Vaan ihastuinpa, kun sen siellä näin;
Vaikk' aikaharvoin hernepellolla
Ma silmiäni käänsin sinne päin,
Kun siellä niit' on ylen viljalta.
Jos mikä miss' on harvinaista vaan,
Se kiitoksella usein mainitaan;
Vaan viljalt' ollen moni unhoittaa
Ihailla kaunista ja arvoisaa.
TUOKSUHEINÄ.
Tuoksuheinä tuskin vaan
Kukkaseksi huomataan;
Niin sen muoto kaino on,
Vaatimaton, loistoton.
Usein lähin ruohonen
Nuokkuu vaan sen tuoksullen,
Muut ei tunne, tiedäkään.
Kukkaseuraan loistavaan
Tuoksua sen kaivataan,
Mutta harvoin löydetään.
Useammin löytää sen
Halpa paimentyttönen.
SOPU LUONNOSSA.
Tääll' ei etsi riitoja
Honka kuusen rinnalla.
Koivu tuomen, pihlajan
Luona näyttää suostuvan.
Niityn kukat tuhansin
Rinnan on ja sekaisin,
Sovuss' elää kuitenkin.
Peippo sekä kerttunen
Usein täyttää lauluillaan
Saman lehdon liepehen—
Kiistele ei kumpikaan.
Rastahalle leivonen
Kosk' on ollut kateinen?
Milloin taivas kuvansa
Kielsi lammen kalvolta?
Oi, kosk' ihmismaailman,
Niinkuin luonnon sointuisan
Täyttää sopu taivahan!
TYYNI LAMPI.
En usko, ett' on hongat vuorella,
Tuoll' läsnä taivast' onnellisemmat
Kuin kukkaset ja lehdot laaksossa
Joit' tuskin vuorihongat huomaavat.
Näenhän, ett' on laaksoss' alhaisin
Tuo tyyni lampi—siihen kuitenkin
Maa kuvastuu ja taivas parhaimmin.