Lausuttu Viipurissa 17 p. Huhtik. 1882.
Lönnrot on kuin Suomen kansa,
Suomen kansa on kuin Lönnrot.
"Mitä vaadit, suomalainen? Vapautta, valtikkaa!
Köyhä, halpa mökkiläinen vaatiako uskaltaa!
Vapauden valtakirja nosta ensin ilmoillen:
Miehen voima, hengenponsi, millä osoittaa voit sen?"
Voima? Eikö miehuuttamme Runeberg soi lauluissaan?
Sankareimme urhotöitä maine kantaa maailmaan.
Missä uljas miehen kunto, jalo voima loistaa niin,
Kuin ne kukkii puhjenneina Vänrik Stoolin laulelmiin?
Väitettiin: "Ne vaan on laina, vieras kouluanti vaan,
Jost' on Suomi kiitostansa luotu aina laulamaan.
Palveluun tää kansa kelpaa, sill'ei voimaa hallintoon,
Oman hengen ponsi puuttuu,—ilmoillen sen nostakoon!"
Työ ja kunto silloin nosti mökin pojan piilostaan,
Ajan henki hänet kutsui kalleukset kaivamaan:
Vaatimaton niinkuin hyve, ahkera kuin kuntoisuus,
Kaino metsälammen lailla, tyyni niinkuin rauhaisuus.
Sellainen tuo ajan urho, kalleusten kaivaja,
Aluss' unhoitettu, halpa, nyt jo tuntee maailma;
Kätketty kuin Suomen kansa salon synkän unheeseen,
Mutta työllään sieltä nousi, niinkuin kansa aarteineen.
Vaatimaton sanoissansa, kaino käytöksessä hän,
Mutta työnsä hedelmillä vaati ehkä enemmän:
Vaati kansallensa arvon rikkahitten rinnalla,
Laittoi, että Suomen laulun kuulee kaukomaailma.
Suomen vaaroille hän nousi, näki järvet metsien,
Loistavat kuin kiiltohelmet tummuudessa kutrien.
Maansa järvillä hän kuuli laulun hellän helkkävän,
Luonto kiehtoi kuulijata, vaan tuo laulu enemmän.