Oi, jos päivän säde öisin,
Niin sun silmäis kautta voisin
Tunkeutua sieluhus!
Valona siell' lämmittäisin,
Mit' ois mustaa, hävittäisin:
Vallan voittais sulous.
Vaan mä, ollen itse musta,
Kaipaelen valaistusta—
Sinä sieluhuni käyt.
Siellä loistat puhtautta,
Kauneutta, hurskautta—
Toivon-tähtenäni näyt.
Olet päivän säde hellä,
Joka lemmell' ijäisellä
Johdat mun luo auringon,
Josta rauhaa autuasta,
Josta—itse Jumalasta—
Vuotaa voima elohon.
MATKA AURINKOON.
Maast' ihminen luo auringon
Matkustaa kuoltuansa.
Sä tiedät, siellä Luoja on,
Odottain lapsiansa.
Vaan tähdissä Hän matkalla
Suo lasten huo'ata.
Hän lemmen säteill' lähettää
Autuutta matkaajille,
Vaan valo kirkkain yllättää
Tähdille lähemmille.
Siks' usein Venus-tähtehen
Halaapi ihminen.
Maass' onni vaan suo vaskihäät
Riemulla viettääksemme.
Häät juomme—kohta myrskysäät
Jo pauhaa etehemme.
Ei kauan kestä onni maan,
Kuin maistimiksi vaan.
Väsynyt taistelosta jo
Nyt puuhaa lähtöänsä.
Maan jättää. Kirkas aurinko
Vaan loistaa silmissänsä.
Taas väsyy tiellä, poikkeaa—
Venukseen seisahtaa.
Kas riemua, min nostattaa
Uus tulokas nyt siellä,
Vaikk' itse matkan vaivoista
Hän itkusilm' on vielä!
Vaan toivo pyyhkii kyyneleet,
Maan muistot viimeiset.
Nyt lempi satakertainen
Heloittaa auringosta,
Hopeahäitä tanssien
Saat laulaa Merkuriosta:
Kas sinne Venus-tähdestä
Himoitset lähteä.