Savonlinna 3/8
NUORISO!
Nuoriso reipas! Suomea suojelemaan joka sormi!
Onnemme juurien maa, toivomme kukkien myös.
Pieni on kansamme rauhaisa, suuruudella ei loista,
Arvo ja rikkaus sen olkoon kunnia työn!
Paljoudellaan ylpeilköön erämaan tomu, hiekka,
Suuret kansat ne kanss' joukoilla korskua voi.
Pienten mahtina maailmassa on kestävä kunto,
Tarmosi talleta siis, kuntosi kasvata töin!
Neuvona sulla on huol' isänmaastasi, kansasi murheet,
Kauniimmin kuka voi neuvoa kuin suru maan? —
Jää kotimaahasi, viihtyös kaihosan äitisi luona,
Tee pesä, perhe, ja maa onnea antavaks tee!
Turhaan ei mene työs, vaikk' itse et voittoja niittäis:
Rauhan mielesi saa, kansasi jälkehes jää.
Aarteistas ihaninta on nuoruus, luottava toivo,
Nuori on Suomikin, sun vertasi hurme on sen.
Siis isänmaatasi suojele, itseäs suojelet silloin,
Kansasi hengessä jää maass' elämään sinun työs.
Nuoriso! Kallis on kansasi, ainoa heimoa Suomen,
Ainoa siskoista jäi, muut aron hukka kun söi,
Ainoa, jonka on pään yli paistanut aurinko armas —
Surma jos meidätkin syö, vieras ei töitämme tee,
Autioks jää sija silloin laulujen, toivojen kansan,
Kansan, jonka on työ raivata oikeus työn,
Jonka on kunnia kantaa miekan kohdalla kannel,
Hoitaa lämminnä lies, etsiä syntyjen tie.
Suomen kansako hukkuis tilkkana suurmeren yöhön?
Ensin kansallistyös ihmiskunnalle tee!
Sankariaika se meillekin koittaa, messias-aika,
Rinnoissa nuorison se kultaista kaikua soi.
Kaikki mit' oikean, kauniin, suurhyvän siementä kylvät,
Uhri se kannettu on päiväksi kultaisen koin.
Mutt' ole valpas, nuoriso! Kannelta suojele, soita.
Laaksoon, vuorille viel' vartioparvia ja'a.
Taistelut, uhrit on tarpeen, kunnes on täytetty aika:
Oikeus voittohon vie! — miekkamme huotraan viet.
25/8
KALLIONIEMESSÄ.
Suomenkielen tutkijan kesäkodissa Eemilin päivänä 30 p. elokuuta.
Täällä korven kainalossa,
Sohinassa suuren metsän,
Vesijaksojen välissä,
Kovan kallion jalalla
Kaivelet kotimme kieltä,
Syntyjä sen selvittelet,
Laittelet lakipykälät,
Joille sointuvat sanamme
Perustuvat, parvittuvat,
Laajenevat lausehiksi,
Ajatuksien kuviksi,
Tekojen, tapahtumien,
Koko kansankin elämän
Oivimmiksi maalareiksi.
Täällä kuulet suomenkielen
Alkuääniä syviä,
Joita lainehet lipatti,
Lokit haastoi, luoto kuuli,
Joit' on korpi kuiskaellut,
Kuusen, hongan huojuessa,
Vinkuessa vinhan tuulen,
Taikka lintu lauleskellut,
Käki kukkunut vakava
Keväthetkinä hyvinä,
Sadevihmakin sanellut,
Myrsky puuskaten puhellut,
Syksyöinä synkimpinä;
Täällä ukkonen opetti
Ilman rannat raikuviksi,
Kalliotkin kieleviksi —
Täältä kielitietäjänä
Sinäkin, Setälä Eemil,
Suomen alkukieltä kuulet,
Luonnonvoimien sanoja,
Kuulet, kuinka se syvälle
Sydämehen Suomen kansan
Painoi jälkiä jaloja,
Joista on kehinnyt kukka,
Jok' ei kuihdu eikä kuole
Valtioitten vaihtuessa;
Kypsynyt on kultalaiho,
Jota ei hävitä halla,
Sotke sortajan orihit,
Vaan se vilja vehmastuupi
Syvällä sydänten maissa,
Sieltä laajeten, leveten,
Valloitellen vainioita,
Kunnes musta korven kohtu,
Oman sointunsa sulosta,
Ihastuen, ihmetellen
Välähtääpi, väikkyellen
Valon viljana hyvänä,
Suomen kielen kaikuessa
Leivosena lehdon päällä,
Satakielenä salossa,
Sulosuuna maailmassa. —
Silloin siellä työsi tunnet
Jälkiä jalon tekosi,
Henkesi hedelmämaita:
Kuulet kultakellosina
Sanan hienoksi hijotun,
Sydämesi syntykielen,
Suomen kaiken kansan suussa
Ylinnä ylistetyksi,
Kaikkialla kiitetyksi —
Ei kuin nyt tätä nykyä. —
Kuulet vietävän vesille,
Kauas maille vierahille
Kielen kirkkaita jyviä,
Suomen päivän paistamia,
Sun omasta kylvöstäsi; —
Silloin silmäsi ylennät
Päivien takaisten taakse,
Yli aikojen suruisten,
Katkerien kärsimysten;
Suomen suur'ajan valossa
Unhotat omat surusi,
Suuren toivon täyttyessä,
Peität pienet pettymykset. —
Siksi nyt sotia käymme,
Kestämme kovatkin päivät,
Valvomme valon hyväksi,
Suomen päivän nousennaksi.