Hän, jonka ei jalka voi ylttyä maahan,
Hän ilmojen linnoista laulaa,
Tai korkeill' oksilla istuen kaukaa
Hän maalaa kultansa kaulaa.

Mut, jonka on elämä tempaissut maahan,
Sen töihin ja murhetten luolaan,
Hän rintansa ahjossa laulunsa paahtaa
Ja kastaa ne elämän suolaan.

Hän laulunsa nuolet sinnepäin tähtää,
Miss' ihmisen on vihamiesi.
Hän itse on sotamies ihmisyyden,
Hänen rintansa nuolien liesi.

27/12

VUOSI 1903

Sairauden lähde on raakuus;
terveyden ihanteellisuus.

Onkohan maailmassa
muita kuin hulluja?
Toki eri hulluutta hoippuu
kullakin portaalla.

Himokin, kiihko ja raivo
sairast' on hulluutta;
Kaikki mikä rantansa rikkoo,
purkaen kaaosta.

Juonien koukut ja konnuus,
viekkaus, kavallus —
Eläimen viisaus niiss' on,
ihmisen hullaannus.